Lauri Tanskanen: Annetaan toivon elää

Kirjoitin viimeksi tänne vuonna 2020 keräyksen yhteydessä. Kirjoituksen voi lukea tästä: Lauri Tanskanen: ”Rakkauden teko pelasti minut kaikilla mahdollisilla tavoilla” – Roosa Nauha (syopasaatio.fi). Silloin kirjoitin rakkauden teosta #syyskuujuhlakuu.

Erilaiset rakkauden teot kantavat edelleen. Ne luovat toivoa. Koen koko tämän Roosa nauha -keräyksenkin sellaisena: rakkauden tekona meitä sairastavia kohtaan. Minua liikuttaa se, että näin iso joukko ihmisiä näkee vaivaa ja masinoi tällaisen jättimäisen keräyksen. Ja että niin moni julkisuuden henkilö lähtee vuosi vuoden jälkeen keräykseen mukaan. Tuntuu siltä, että koko Suomi huomioi hetken verran syövän sairautena ja meidät sitä sairastavat ihmiset. Siinä on kauneutta, ja se luo toivoa.

Istuin muutama viikko sitten Roosa nauha -keräyksen lanseeraustilaisuudessa. Siellä pidetyt puheenvuorot ovat pyörineet mielessäni siitä lähtien. Olen myös siitä asti koettanut kirjoittaa lyhyttä tekstiä siitä, mitä sana toivo minussa herättää ja mistä löydän toivoni taudin aiheuttamien vaikeuksien keskellä. Tämä toivo-otsikon alla kirjoittelu on heittänyt minut odottamattomillekin poluille.

Lanseeraustilaisuudessa esillä ollut tutkijapaneeli, jonka jäsenet ovat esillä tällä sivustolla keräyksen keulakuvina, teki syvän vaikutuksen. Ja haluankin jollain tapaa osoittaa tällä kirjoituksella kiitokseni heille. Eli siis teille: Heidi Haikala, Tuula Vasankari, Janne Pitkäniemi ja kertoa, kuinka paljon tutkimustyötä arvostan. En kertaa tässä paneelin sisältöä, enkä sanojanne sillä ne ovat esillä Roosa nauhan sivuilla teidän tutkijoiden itsenne kertomina. Kiitos, että olette avanneet paneelin jälkeen ajatuksianne Roosanauhan sivulle ja muihin medioihin.

Minä taas kirjoittelin sillä välin kotona tekstiä, jossa halusin jotenkin herättää toivon liekin eloon – varmasti tekstin lukijassa, mutta ehkä myös ennen kaikkea itsessäni. Halusin löytää niitä asioita, jotka ruokkivat minun toivoani tämän sairauden keskellä.

Ajauduin kuitenkin tekstin kanssa vähän väliä solmuun. Huomasin kirjoittavani siitä, kuinka epäreilulta tutkimukseen kohdistuvat leikkaukset ja yleisesti epävarma ja epämääräinen tutkimuksen rahoitussysteemi tuntuu.

Kirjoitin pitkän tekstin, missä lopulta vain syytin ja arvostelin.

Olin vihainen terveydenhuoltoon kohdistuvista leikkauksista ja surullinen hallituksen toimista. Koin epäreiluutta tutkijoiden ja meidän sairastavien puolesta. Huomasin kirjoittaessani arvostelevani aina jonkun toisen tahon toimia. Tarkoitukseni oli etsiä toivoa, mutta koin lähinnä ärtymystä ja turhautumista.

Ystäväni kanssa käymäni viestinvaihdon seurauksena heräsin siihen, että
minun tuohtumukseni ja ärtymykseni sijaan, voisin myös katsoa asiaa toisesta kulmasta ja toimia itse.

Tuossa samaisessa tilaisuudessa, jossa vaikutuin tutkijapaneelin sanoista, puhui myös kokemustoimija Tommi Muhli. Hänen ajatuksistaan etenkin yksi jäi pysyvästi mukaani. Hän puhui siitä, kuinka toivo ei ole hänelle jokin abstrakti ilmassa leijuva käsite, vaan konkreettisesti toimintaa. Kuinka toivoa voi synnyttää, rakentaa ja edesauttaa toiminnalla. Toimimalla.

Toivo. Toiminta. Kumpikin sanoja. Toisen johtaessa toiseen, kauniita sanoja. Jos ne kuitenkin ovat pelkkää sanahelinää, ei kumpikaan niistä ole erityisen kaunis tai merkityksellinen. Jos toinen taas johtaa toiseen, ne ovat kauniita ja merkityksellisiä molemmat. Siksipä sanahelinän sijaan, haluan rakentaa toivoa toimimalla ja kutsua sinut mukaan.

Eli: Avaan tähän Roosa nauha -keräyksen kylkeen omakeräyksen.

Olin Roosa nauha -keräyksessä mukana ensimmäistä kertaa vuonna 2020 ja tuona samana vuonna täyttäessäni 40 vuotta järjestin ensimmäisen omakeräyksen. Silloin oli mahdollista muistaa merkkipäivääni lahjoituksen muodossa. Keräys tuotti tuolloin lähes 6 000 euroa ja oli paras synttärilahja ikinä. (Olin silloin 2020 sairastanut 4 vuotta.)

Tänä syksynä sairauteni löytymisestä tuli täyteen kahdeksan vuotta.

Missä lepäsi minun toivoni silloin neljä vuotta sitten ja missä se on nyt?

Usein pelottavan SYÖPÄ-sanan alla unohtuu se fakta, että jokainen syöpäkin on yksilö. Ainutlaatuinen tauti ja juuri siksi niin viheliäisen vaikea hoidettava. Se, että näitä lukuisia variantteja eri syövistä pystytään hoitamaan, johtuu ainoastaan siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka tutkivat ja sitä kautta ymmärtävät sairauden eri mekanismeja. Ilman tuota ymmärrystä ei kehitetä yhtään uutta lääkettä tai hoitomuotoa. Heissä, teissä tutkijoissa, lepää siis mitä suurimmissa määrin minun ja meidän muiden sairastavien TOIVO.

Olen kokenut konkreettisesti itse tutkimuksen tuomat edut. Olen kirjassani Minun sairaan kaunis elämäni kertonut, kuinka pitkään sairastaessani uudet hoitomuodot ovat tulleet mahdollisiksi. Tämä ei ole vain luonut toivoa, vaan mahdollistanut elämän. Omalla kohdallani tulevaa pohtiessani, tämän tajuaminen on se asia, jossa toivoni lepää ja luo jokapäiväiseen elämääni rauhaa.

Te viisaat ihmiset olette jo olleet minun toivoni ja olette onneksi sitä myös jatkossa. Tämä on pisara meressä, mutta jonkinlainen yritys kiittää teitä kuitenkin.

Tämä on toimintaa, joka toivottavasti auttaa teitä luomaan lisää toivoa.

Tämä omakeräys menee lyhentämättömänä tukemaan suomalaista syöpätutkimusta.

Haluan kutsua sinut mukaan toivon tuojaksi. Se on ihan helppoa.

Paina alla olevaa vihreää nappia ja osallistu.

Ps. Lupaan julkistaa kaikkien keräykseen osallistuvien nimet. En summia. Summilla ei ole väliä, mutta sillä, että osallistut on.

Kiitän sinua täydestä sydämestäni jo etukäteen. Tule mukaan toivon tuojaksi.

Lauri Tanskanen