Täällä asuu maailman välittävin kansa

Suomalaisten hyväntahtoisuus löi ällikällä: Roosa nauha -keräys kerrytti yli 4,2 miljoonaa euroa syöpätutkimukselle ja sairastuneiden tukemiseen. Keräyksen aikana löytyi myös 20 uutta syöpäsukua. Me Syöpäsäätiössä kiitämme jokaista lahjoittajaa ja iloitsemme vahvasta yhteisöllisyydestä keräyksen ympärillä.

Roosa nauha -keräys laajeni

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys tuki vuonna 2020 ensimmäistä kertaa rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta. Roosa nauha -keräyksen suosio ja tuotot ovat viime vuosina kasvaneet ja sen myötä on mahdollista suunnata rahoitusta syöpätutkimukselle laajemmin.

Nykyään arviolta kolmasosa Syöpäsäätiön rahoittamasta tutkimuksesta on sellaista, ettei sen kohteena ole mikään erityinen syöpäsairaus. Yleisellä tasolla syöpää tarkastelevan tutkimuksen tuloksista hyötyvät monia eri syöpiä sairastavat.

Miten Roosa nauha -keräys auttaa?

Roosa nauha -keräystä voi tukea ostamalla Roosa nauhan, keräystuotteita tai lahjoittamalla. Keräysvaroilla tuetaan syöpätutkimuksen lisäksi sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavaa maksutonta neuvontapalveluaRoosa nauhalle tehdyistä lahjoituksista ja nauhojen myyntituotoista hyötyvät yhä useammat suomalaiset. Joka vuosi yli 34 000 suomalaista sairastuu syöpään. Syövän ennaltaehkäisyä ja hoitoja kehitetään vain syöpätutkimuksen kautta.

Teemana periytyvyys

Tänä vuonna Roosa nauha -keräyksessä nostetettiin esille syövän periytyvyyttä. Syöpä itsessään ei periydy, vain alttius sairastua syöpään voi periytyä. Syöpäsäätiö tukee useita syövän periytyvyyden tutkimushankkeita Suomessa. Tutkijat ovat löytäneet useita suomalaiselle perimällä tyypillisiä geenivirheitä, jotka altistavat syövälle. Suomalaisten geeniperimä ja kansantaudit ovat erilaisia kuin kenelläkään muulla. Siksi on tärkeää, että Suomessa tehdään omaa syöpätutkimusta ja siihen on riittävästi varoja.

Syöpäsäätiö rahoittaa lahjoitusvaroista periytyvyysneuvontaa, jota Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajat antavat maksutta. Neuvontaan voi ottaa yhteyttä, jos epäilee perineensä syövälle altistavan geenivirheen. Lisätietoa periytyvyysneuvonnasta löydät täältä.

Suomalaisten mieluisin lahjoituskohde

Taloustutkimuksen helmikuussa 2020 tekemän tutkimuksen mukaan se on suomalaisten mieluisin lahjoituskohde ja sillä on enemmän tukijoita kuin millään muualla keräyksellä.  Vuonna 2019 Roosa nauha -keräys tuotti ennätykselliset 2,8 miljoonaa euroa. Pian kuulemme tämän vuoden lopullisen keräystuloksen! Yhdessä meissä on voimaa.

Teemana periytyvyys

Vuonna 2020 Roosa nauha -keräyksessä nostettiin esille syövän periytyvyyttä.

2020 Roosa nauha -tuotteet

Vuonna 2020 Roosa nauha -tuotteita oli ennätyksellisen paljon.

Ajankohtaista

K-ryhmä keräsi asiakkaidensa kanssa lähes 900 000 euroa Roosa nauhalle

K-ryhmän ennätyksellisen suuri lahjoitussumma syntyi suurelta osin arjen perusostoksista, joissa erityisesti hedelmät, vihannekset ja ruusut loistivat suosikkeina. K-ruokakaupoissa myytiin syksyllä yli 175 000 Roosa nauhaa ja ranneketta syöpätutkimuksen hyväksi. Lue lisää

Roosa nauha -tv-ilta herkisti ennätysmäärän suomalaisia lahjoittamaan

Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -lähetys keräsi varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle MTV3-kanavalla sunnuntaina 1.11. Koskettavan tv-illan teemana oli välittäminen. Illan aikana  12 800 katsojaa ryhtyi Syöpäsäätiön kuukausilahjoittajaksi. Lisäksi syöpätutkimukselle kertyi lahjoituksina 900 000 euroa. Lue lisää

Minun tarinani

Roosa nauhan suunnittelija Juha Tapio: ”Jätämme toisiimme ainutlaatuisen jäljen”

Juha painoi sormenjälkensä vuoden 2020 Roosa nauhaan, koska jokainen meistä jättää toiseen ihmiseen jäljen. Roosa nauhan suunnittelija on taiteilija, joka uskoo hyvään. Lue lisää

Janina Fry: ”Oman itsensä kantaminen ja jalan nostaminenkin oli raskasta.”

Äidin sairastamista oli raastavaa seurata vierestä. Yrittäjänä toimiva Janina väsyi ja hänestä tuntui, että jalan nostaminenkin oli raskasta. Nyt hän tanssii sunnuntaisin miljoonayleisön edessä. Kuinka se on mahdollista? Lue lisää

”Pyhin toiveeni on, että tyttäreni ei tarvitse kulkea tätä samaa matkaa”

Anne Villman on selvinnyt kahdesta syövästä ja avioerosta. Hän on katsellut kesken sytostaattihoitojen, kun oma koti palaa maan tasalle.  Kaiken jälkeen hän nostaa itselleen hattua, koska on selvinnyt suurin piirtein täysijärkisenä. – En olisi kuitenkaan selvinnyt ilman ystäviä ja ammattiapua. Minusta on välitetty. Lue lisää

Roosa nauha 2021

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys käynnistyy jälleen torstaina 23. syyskuuta!
Roosa nauha-päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 9. lokakuuta.

Roosa-podcast

Roosa podcastissa keskustelemme toinen toistaan upeampien vieraiden kanssa syövästä ja ennen kaikkea elämästä syövän ympärillä. Syöpäsäätiön markkinointipäällikkö Anu Koikkalainen sukeltaa suuriin aiheisiin kiinnostavien kutsuvieraiden kanssa.