Lindex on tukenut syöpätutkimusta jo 20 vuotta
Pääyhteistyökumppanimme Lindex on ollut alusta asti kanssamme yhtenä rintamana tukemassa suomalaista syöpätutkimusta.
Lindex on tukenut Roosa nauha -kampanjaa jo vuodesta 2003 lähtien ja se on yksi Roosa nauha -keräyksen pääyhteistyökumppaneista. Tänä syksynä Lindex antaa puheenvuoron rintasyöpään sairastuneille naisille.
”Olemme saaneet olla mukana tukemassa elintärkeää syöpätutkimusta jo kahden vuosikymmenen ajan. Lindexin päämäärä on naisten voimaannuttaminen ja inspiroiminen, ja näemme Roosa nauha -kampanjan olevan tärkeä osa työtämme naisten hyväksi. Yhteistyö sai aikoinaan alkunsa pohjoismaisilla markkinoilla, mutta olemme jo usean vuoden ajan tukeneet kampanjaa kaikilla 18 markkina-alueillamme. On hienoa nähdä, miten asiakkaamme ja henkilökuntamme sitoutuvat vuosittain tekemään hyvää yhdessä”, sanoo Sanna Lindgren, Lindexin Director of Culture & Communications.
Tämän vuoden kampanjassaan Lindex antaa äänen naisille, jotka ovat parantuneet syövästä tai yhä läpikäyvät syöpähoitoja. Vaikuttavien valokuvien, koskettavien filmien ja rohkeiden naisten henkilökohtaisten tarinoiden avulla Lindex vangitsee rehellisiä ajatuksia elämästä syövän kanssa.
Tämän vuoden kampanjassaan Lindex antaa äänen naisille, jotka ovat parantuneet syövästä tai yhä läpikäyvät syöpähoitoja.
Roosa nauhan pääyhteistyökumppanin Lindexin myymälöistä voi ostaa vuoden 2023 virallisen Roosa nauhan tai rannekkeen sekä lahjoittaa kassalla haluamansa summan keräykseen.
Lisäksi Lindex lahjoittaa lokakuun aikana myytyjen rintaliivien myyntituloista 10 prosenttia syöpätutkimuksen tukemiselle. Vuosien aikana Lindex on asiakkaidensa kanssa kerännyt ja lahjoittanut maailmanlaajuisesti yhteensä 19,3 miljoonaa euroa syöpätutkimukselle.
Lindex lahjoitti lokakuun 2023 rintaliivien myynnistä 10 % syöpätutkimukselle
Lindex Proteesirintaliivit
Erikoisvalmisteiset rintaliivit ovat erinomainen valinta, kun etsit tasapainoa rinnanpoiston jälkeen.
Lindex lahjoitti lokakuun 2023 koko rintaliivimalliston myynnistä 10 % syöpätutkimukseen.
Kampanja-aika on päättynyt.
Lindex kaikki rintaliivit
Lindex lahjoitti lokakuun 2023 koko rintaliivimalliston myynnistä 10 % syöpätutkimukseen.
Kampanja-aika on päättynyt.
Tutustu lisää Roosa nauha -kumppaneihimme:
Famifarm kokee Roosa nauha -kampanjaan osallistumisen merkityksellisenä
Järvikylän Pehtoorin salaatti on muodostunut jo Järvikylässä jo perinteikkääksi Roosa nauha -tuotteeksi.
Elonen tuo tänä vuonna eloa Roosa nauha -keräykseen
“Roosa nauha -keräykseen osallistuminen on yrityksen tasolla konkreettinen teko näyttää, että me välitämme ja että yhdessä olemme vahvempia.”
Essity ja Roosa nauha – jo 13 tuloksellista yhteistyövuotta
Pitkäaikainen yhteistyö on madaltanut kuluttajien kynnystä kokeilla TENA ja Libresse -tuotteita sekä lisännyt brändien näkyvyyttä myymälöissä.
Kiinnostaako Roosa nauha -kumppanuus?
Yritykset hyötyvät tutkitusti lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamiseksi. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa. Tutustu kumppanuuteen täällä.
Ota yhteyttä
Jätä viesti, niin otamme yhteyttä.
Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.