Tervetuloa mukaan Roosa nauha -kumppaniksi 2022!

Vuoden 2021 historiallinen keräyspotti 4,9 miljoonaa euroa saavutettiin pitkälti yritysyhteistyön ansiosta. Myös yritykset hyötyivät lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamisen hyväksi. Onko yrityksesi vuoden 2022 uusi kumppanimme? Tule mukaan!

 

 

Valitse oma kumppanuustasosi:

Pääkumppanuus 100 000 €

Räätälöimme pääkumppanuuden sopimaan yrityksesi tarpeisiin. Pääkumppanuus mahdollistaa muun muassa nauhojen myynnin, näkyvyyden kampanjamainonnassa sekä yhteistyön tuotteisiin ja palveluihin liittyen.

Kumppanuus 50 000 €

Kumppanuuteen voi liittyä tuotemyyntiä ja palveluita siten, että osuus tuotteen myyntihinnasta lahjoitetaan Syöpäsäätiölle. Tuotemyynnillä voi kerryttää kumppanuustason lahjoitusta (minimi 50 000 €). Yhteistyöstä tehdään aina sopimus, joka kattaa vähintään yhden kampanjatuotteen tai -tuoteryhmän. Kumppanina yritys saa oikeuden käyttää Roosa nauha -logoa kampanjatuotteen myynnissä ja markkinoinnissa.

Kumppanuus 15 000 €

Kumppanuustaso mahdollistaa virallisen Roosa nauha -logon käyttöoikeuden viestinnässä ja tapahtumissa, sekä nauhojen ennakko-ostamisen henkilökunnalle. Lisäksi taso oikeuttaa pienyrityksille (liikevaihto enintään 10 milj.  €) tuotemyynnin. Tästä kumppanuustasosta solmitaan sopimus, jossa määritellään myytävät tuotteet, Roosa nauha -keräykselle tuloutuva osuus (vähintään 10 % tuotteen hinnasta) sekä tilityspäivämäärät. Kumppanuustason lahjoitusta (minimi 15 000 €) voi kerryttää tuotemyynnillä.

Ota yhteyttä: Yritysyhteistyön päällikkö Marika Salonen, puh. 050 448 8324, [email protected]

Tukija 200-14 999 €

Tukijaksi voi liittyä tekemällä kertalahjoituksen ympäri vuoden tai järjestämällä tempauksen tai myynnin kampanja-aikana 23.9.-31.10. Lue lisää yritystukijuudesta täällä.

Lisätietoja: Yritysyhteistyön koordinaattori Elli Vanhanen, [email protected]

 

4 syytä lähteä mukaan Roosa nauha -keräykseen

Jätä yhteystietosi ja lataa opas menestyksekkään yritysyhteistyön periaatteista. Pääset kurkistamaan mahdollisuuksia, joita yhteistyö tarjoaa yrityksellesi.

Tutkitusti suomalaisten suosituin lahjoituskohde

Roosa nauha -keräys on suomalaisten suosituin lahjoituskohde 35 tunnetuimman yleishyödyllisen järjestön ja keräyksen joukossa.* Sairauksien parantaminen ja hoitomenetelmien kehittäminen on teemana suomalaisten mieluisin lahjoituskohde.

Vaaleanpunaisen kampanjan menestyksellä on lopulta vain yksi yhteinen päämäärä: se, että meistä jokainen voi saada parasta mahdollista syöpähoitoa Suomessa.

*Taloustutkimuksen Hyväntekeväisyys 2020 -tutkimus.

Tutkitusti merkittävää yhteistyötä ja kilpailuetua

Roosa nauha -keräys on suomalaisten suosituin lahjoituskohde 39 tunnetuimman järjestön ja keräyksen joukossa. Roosa nauha -kumppanin kampanjatuotteen ostaminen on suomalaisille mieluisin tapa osallistua keräykseen. Keräykseen osallistuminen tarjoaakin yrityksille tutkitusti merkittävää kilpailuetua.

Vaaleanpunaisen kampanjan menestyksellä on lopulta vain yksi yhteinen päämäärä: se, että jokainen meistä voi saada parasta mahdollista hoitoa suomessa.

”Sekä jälleenmyyjät että kuluttajat ovat antaneet paljon positiivista palautetta ja kokeneet tärkeänä sen, että SodaStream Suomi kantaa kortensa kekoon tärkeän työn puolesta. Haluamme olla brändi, josta asiakkaat voivat olla ylpeitä ja tämä yhteistyö onkin vahvistanut meidän sidettä niin kuluttajiin kuin yhteistyökumppaneihin.  Roosa nauha -keräyksellä on pitkät perinteet ja kampanjaa tehdään rautaisella ammattitaidolla. Tämä antaa myös yritykselle vapauden suunnitella yhteistyön ja toteutukset juuri omista lähtökohdista.” Myyntijohtaja Teemu Jutila, SodaStream Suomi

 

”Meille on tärkeää tehdä pitkäjänteistä ja merkityksellistä avustustyötä. Asiakkaamme osaavat jo odottaa vaaleanpunaisia SINI-siivousvälineitä ja -kuivaustelineitä. Kuluttaja voi osallistua kampanjaan ostamalla tuotteita, joita arjessa joutuu muutenkin uusimaan ja ostamaan kuten tiskiharjat tai keittiöliinat. Roosa nauha -kampanja on Sinituotteella koko henkilökunnan yhteinen juttu tuotteiden suunnittelusta ja valmistamisesta aina myyntiin ja markkinointiin saakka. Tämän vuoksi olemme myös joka vuosi hankkineet koko henkilökunnalle Roosa nauha -rusetit.” Toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz, Sinituote

Yhteistyön periaatteet

  1. Syöpäsäätiön tavoitteena on edistää syöpätautien tieteellistä tutkimusta ja syövän ehkäisyä sekä levittää tietoa syöpäriskiä vähentävistä, terveellisistä elämäntavoista.  Tavoitteena on myös taata riittävästi tukipalveluita syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Yritysyhteistyön tulee olla linjassa edellä mainittujen tavoitteiden kanssa.
  2. Syöpäsäätiö on riippumaton toimija. Syöpäsäätiö ei tue mitään yritystä tai tuotemerkkiä.  Yhteistyökumppanuus ei anna yritykselle oikeutta vaikuttaa Syöpäsäätiön varojen käyttöön tai viestintään millään tavalla.
  3. Syöpäsäätiö ei tee yritysten kanssa sellaisia sitoumuksia, joita ei voi julkistaa.
  4. Syöpäsäätiö tekee yritysten kanssa yhteistyössä toteutettavaksi sovituista asioista aina kirjalliset sopimukset, joissa osapuolten keskinäiset oikeudet, vastuut ja velvollisuudet on määritelty.
  5. Syöpäsäätiö noudattaa ja edellyttää yhteistyökumppaneiltaan tuotehankinnoissa eettisiä periaatteita, jotka perustuvat Kansainvälisessä Työjärjestössä (ILO) hyväksyttyihin työelämän perusoikeuksiin, YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja lapsen oikeuksien yleissopimukseen.
  6. Syöpäsäätiö tekee yhteistyötä pääsääntöisesti vain vakiintuneiden yritysten kanssa.
  7. Syöpäsäätiö ei tee yhteistyötä alkoholi- , tupakka-, pikavippi- tai aseteollisuuden eikä luontaistuotealan yritysten kanssa.

Ota yhteyttä, olemme täällä sinua varten

Marika Salonen
Yritysyhteistyön päällikkö
puh. 050 4488324
[email protected]

Elli Vanhanen
Yritysyhteistyön koordinaattori
Puh. 050 4708 543
[email protected]