Arabia kutsuu kaikki mukaan Roosa nauha -keräykseen tekemään hyvää
Arabia on mukana tukemassa Roosa nauha keräystä jo kuudetta kertaa. Kampanjan aikana Arabia rohkaisee kaikkia tekemään hyvää ja ottamaan hetken itselleen sekä läheisilleen.
Pitkäaikainen kumppanimme Arabia osallistuu tänä vuonna jo kuudetta kertaa Roosa nauha -keräykseen kauniilla roosan sävyisillä mukeillaan ja maljakolla, jotka on koristeltu Arabian suunnittelijoiden rakastetuilla kuvioilla.
Roosa nauhan kumppanina Arabia on mukana tukemassa suomalaista syöpätutkimusta sekä syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään jo kuudetta kertaa. Pienetkin teot kerryttävät yhteistä hyvää sitä enemmän, mitä useampi lähtee mukaan keräykseen. Arabia rohkaiseekin Roosa nauha -keräyksen aikaan kaikkia ottamaan hetken itselleen ja läheisilleen.
“Istutaan kiireettä, jaetaan kuppi kuumaa, kuunnellaan ja myötäeletään. Vahvistetaan empatiaa ja toivoa yhdessä.”
Jokaisesta Roosa nauha keräyksen aikana ostetusta kampanjatuotteestaan Arabia lahjoittaa 1 euron keräykseen. Tänä vuonna Arabian Roosa nauha -kampanjatuotteet ovat Armi Tevan Puutarhurit koristeella kuvioidut muki ja maljakko sekä Esteri Tomulan Krokus koristeella kuvioitu muki. Kaikissa kampanjatuotteissa on raikkaan vaaleanpunainen erikoisväritys ja Arabian 150 vuotisjuhlavuoden pohjaleima.
Arabia x Roosa nauha -yhteistyötuotteet
Puutarhurit muki 0,3L Roosanauha
Puutarhurit on kuvittaja Armi Tevan luoma kiehtova maailma, missä pienet puutarhurit kurkkivat kasvien lomasta.
Krokus muki 0,3L Roosa nauha
Esteri Tomulan 1970-luvun lopulla suunnittelema Krokus-kuvio on saanut vaaleanpunaisen värin Roosa nauhan kunniaksi.
Puutarhurit maljakko 13cm Roosanauha
Puutarhurit-maljakko vaaleanpunaisessa värityksessä on osa Roosa nauha -kampanjaa.
Tutustu lisää Roosa nauha -kumppaneihimme:
Famifarm kokee Roosa nauha -kampanjaan osallistumisen merkityksellisenä
Järvikylän Pehtoorin salaatti on muodostunut jo Järvikylässä jo perinteikkääksi Roosa nauha -tuotteeksi.
Elonen tuo tänä vuonna eloa Roosa nauha -keräykseen
“Roosa nauha -keräykseen osallistuminen on yrityksen tasolla konkreettinen teko näyttää, että me välitämme ja että yhdessä olemme vahvempia.”
Essity ja Roosa nauha – jo 13 tuloksellista yhteistyövuotta
Pitkäaikainen yhteistyö on madaltanut kuluttajien kynnystä kokeilla TENA ja Libresse -tuotteita sekä lisännyt brändien näkyvyyttä myymälöissä.
Kiinnostaako Roosa nauha -kumppanuus?
Yritykset hyötyvät tutkitusti lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamiseksi. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa. Vuoden 2025 kumppanuuksista neuvotellaan juuri nyt. Tutustu kumppanuuteen täällä.
Ota yhteyttä
Jätä viesti, niin otamme yhteyttä.
Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.