Blogi

Roosa nauha – Tämän päivän tutkimuksesta huomisen hoitoon

Syöpäsäätiö täyttää tänä vuonna 75 vuotta ja Roosa nauha 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi on hyvä hetki pysähtyä kertaamaan, minkälainen vaikutus Syöpäsäätiön työllä ja Roosa nauha -keräyksellä on suomalaiseen syöpätutkimukseen.

Syöpäsäätiö on kasvanut 75 vuoden aikana kansallisesti merkittäväksi syöpätutkimuksen tukijaksi, joka viime syksynä 2022 jakoi 7,35 miljoonaa euroa apurahoja Suomessa tehtävään syötutkimukseen. Apurahat haetaan vuosittain, ja riippumattomat asiantuntijat arvioivat jokaisen apurahahakemuksen. Parhaimmat arvioinnit saaneille syövän tutkimushankkeille myönnetään tutkimusapurahaa, ja apurahat päättää Syöpäsäätiön hallitus.

Mutta miksi syöpätutkimuksen tukeminen on niin tärkeää näinä aikoina? Tässä kaksi syytä.  

1.

Syöpään sairastuu nyt noin 37 000 ihmistä vuosittain, mutta vuonna 2035 arvioidaan syöpään sairastuvan jopa 47 000 suomalaista.  Joudumme siis todella keskittymään siihen, miten syöpätauteja ehkäistään, tutkitaan ja hoidetaan Suomessa. Onneksi syöpäsairauksista myös parannutaan entistä enemmän. On siis tärkeää tutkia, kuinka parhaiten tuetaan kuntoutumista, työhön paluuta ja toimintakykyä normaalissa arjessa. 

2.

Kliinisen lääketieteen tutkimusrahoitus on Suomessa vuosikymmenen aikana huolestuttavasti vähentynyt, kuten osoittaa Lääketieteen tutkimusrahoitus 2022 -selvitysValtion tutkimukselle myöntämä budjettirahoitus ja valtion tutkimusrahoitus (VTR) on pienentynyt vuosina 2010–2020 peräti 46 %. Sen sijaan kotimaisten säätiöiden myöntämä tutkimusrahoitus lääketieteellisten tutkimusten rahoittajana on vuosikymmenessä kaksinkertaistunut. 

Roosa nauhan merkitys syöpätutkimukselle

Syöpäsäätiön varainhankinnan näkyvin osa on vuotuinen Roosa nauha keräys, josta on kahdessakymmenessä vuodessa tullut suomalaisen syöpätutkimuksen rahoituksen lippulaiva Se mahdollistaa meille kaikille suomalaisen syöpätutkimuksen ja syövän hoidon kehittämisen. Olemme myös oppineet puhumaan syövästä, ja jakamaan kokemuksia syövästä paranemiseen. Osallistumalla Roosa nauha keräykseen panostamme samalla parempaan yhteiseen tulevaisuuteen. 

Teksti: Pääsihteeri Juha Pekka Turunen, Syöpäsäätiö
Kuva: Tuukka Kiviranta
 


Luitko jo?

Roosa nauha 2022 -keräys ylsi ennätystulokseen
Vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta suomalaiset osallistuivat innolla Roosa nauha -keräykseen viime syksynä. Yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoitussumma nousi viiden miljoonan euron ennätystulokseen. Lue ennätystuloksesta.

Mihin varat käytetään?
Tuellasi on suuri merkitys. Syöpäsäätiö tukee lahjoitusvaroilla syöpätutkimusta ja syövän ehkäisyä sekä turvaa sairastuneille tukipalveluita. Lahjoitusvarat mahdollistavat näiden tehtävien toteutumisen. Lue lisää keräyksen vaikuttavuudesta.

Huippututkija Antti Rannikko on katsonut huonoennusteisia syöpiä läheltä
Antti Rannikko on urologian professori jo toisessa polvessa. Eturauhassyöpä on miesten toiseksi yleisin kuolinsyy. Haasteena on kuitenkin, miten löytää aggressiiviset ja tappavat syövät. Lue Antti Rannikon mietteitä tutkimuksen tilasta.