Roosa nauha

Interflora vastaa asiakkaiden toiveisiin osallistumalla Roosa nauha -keräykseen kauniilla kimpullaan

Interflora on ollut osa suomalaisten juhlahetkiä ja arjen muistoja jo lähes vuosisadan ajan. Nyt yritys liittyy mukaan Roosa nauha -keräyksen kumppaniksi tukemaan suomalaista syöpätutkimusta sekä sairastuneita ja heidän läheisiään.

Interflora on maailmanlaajuinen itsenäisten kukkakauppayrittäjien vapaaehtoinen organisaatio, joka on toiminut Suomessa vuodesta 1927 lähtien välittäen tuhansittain kukkatervehdyksiä kotimaassa sekä ympäri maailmaa. Yritys on ollut osa suomalaisten juhlahetkiä ja arjen muistoja jo lähes vuosisadan ajan. Nyt se liittyy mukaan Roosa nauha -keräyksen kumppaniksi tukemaan suomalaista syöpätutkimusta sekä sairastuneita ja heidän läheisiään.

Toimitusjohtaja Katja Teikari kertoo, että Roosa nauha -yhteistyö on otettu innostuneesti vastaan asiakkaiden ja henkilökunnan parissa. “Kumppanuus on ollut henkilöstön ja asiakkaiden toive, ja olemme iloisia voidessamme olla mukana näin merkittävässä kampanjassa,” hän sanoo.

Suomessa Interfloraan kuuluu yli 200 kukkakauppaa ympäri maata, jotka toimittavat kukkatervehdyksiä omalla lähiseudullaan, ja myyvät niitä muille paikkakunnille sekä ulkomaille. Yhtä lailla kukkalähetyksen kotimaahan tai ulkomaille voi lähettää myös Interfloran verkkokaupassa osoitteessa interflora.fi. Nyt asiakkaat voivat lähettää myös Roosa nauha -kimpun.

Roosa nauha -kimppu tuo toivoa

Interflora osallistuu Roosa nauha -keräykseen omalla kampanjatuotteellaan, vaaleanpunaisen sävyisistä kukista sidotulla Roosa nauha -kimpulla. Kukkatervehdys sopii monenlaisiin tilanteisiin ja vastaanottajille – samalla se tukee suomalaista syöpätutkimusta. “Kimppu on kaunis tapa osoittaa välittämistä ja tukea tärkeää asiaa,” Teikari lisää.

Interfloran asiakkaat ovat olleet innoissaan mahdollisuudesta osallistua syöpätutkimuksen tukemiseen näin konkreettisella ja kauniilla tavalla. “Myös Interfloran henkilökunta kokee Roosa nauha -kampanjan tarkoituksen ja tavoitteet tärkeiksi ja osalla oli jo itselläkin mielessä osoite, jonne aikoo kampanja-kimpun lähettää,” Teikari kertoo.

Kukka-alan ammattilaiset tukemassa syöpätutkimusta

Interflora esitteli Roosa nauha -kumppanuuttaan alan ammattilaistapahtumassa, Kukkakauppiaspäivillä, jotka järjestettiin kampanjan lanseerausviikolla Vantaalla. Se kannustaa myös muita yrityksiä lähtemään mukaan tukemaan syöpätutkimusta Roosa nauha -keräyksen kautta.

Tuore kumppani odottaa onnistunutta Roosa nauha -kampanjaa ja loistavaa keräystulosta. “Omalta osaltamme uskomme, että Interfloran mukana olo innostaa sekä kuluttaja- että yritysasiakkaat lähettämään Roosa nauha -kimppuja vilkkaasti, sillä toivomus kampanjaan osallistumisesta on kuultu myös asiakkailta.” Teikari kertoo.

Interflora Roosa nauha -kimppu

Interfloran Roosa nauha -kimppu sopii moneen tilanteeseen ja kestää kauniina pitkään. Ilmava kimppu on sidottu eri sävyisistä vaaleanpunaisista kukista, kuten neilikoista, inkaliljoista ja limoniumista. Mukana on eucalyptuksen oksia ja muita kestäviä leikkovihreitä.

Kiinnostaako Roosa nauha -kumppanuus?

Yritykset hyötyvät tutkitusti lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamiseksi. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa. Tutustu kumppanuuteen täällä.

Ota yhteyttä

Jätä viesti, niin otamme yhteyttä.

Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.