Berner ja XZ hiustenhoitotuotteet mukana tukemassa Roosa nauha -keräystä
Bernerin tunnettu XZ-hiustenhoitobrändi on jälleen mukana Roosa nauha -kampanjassa, kulkien yhdessä päin elämää syöpään sairastavien ja heidän läheistensä kanssa. XZ-tuotteiden ostajat voivat osallistua hyväntekeväisyyteen helposti arjen valinnoillaan.
Vuonna 1883 perustettu Berner on suomalainen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset tuotemerkit ovat tuttu osa suomalaisten arkea. Tänä syksynä Berner on jälleen mukana Roosa nauha -kampanjassa rakastetulla XZ-hiustenhoitobrändillään.
XZ on hoitanut suomalaisten hiuksia jo yli 70 vuoden ajan, ja haluaa olla mukana tukemassa suomalaista syöpätutkimusta ja sairastuneiden hyvinvointia. “XZ on suurella sydämellä mukana Roosa nauha -keräyksessä ja kulkemassa syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä kanssa yhdessä päin elämää, myös niinä elämän vaikeampina aikoina”, kertoo Heidi Miessmer, Category Manager.
Tänäkin vuonna jatkuva Roosa nauha -kumppanuus on saanut henkilöstössä innostuneen vastaanoton, ja työntekijät ovat ylpeitä kampanjasta. ” Varojen kerääminen on meille konkreettinen ja merkityksellinen tapa vaikuttaa – ja mahdollisuus tehdä hyvää yhdessä asiakkaidemme kanssa,” lisää Anna-Kaisa Tarjasalo, Brand Manager.
XZ Purkkapallo -shampoo ja uutuus-hoitoaine keräyksen kunniaksi
XZ on mukana Roosa nauha -keräyksessä tekemällä lahjoituksen jokaisesta kampanja-aikana myydystä normaalikokoisesta XZ-shampoosta sekä Roosa nauha -tuotteesta. Kampanjatuotteina ovat rajoitetun ajan saatavilla olevat limited edition XZ-tuotteet: viime vuonna suuren suosion saavuttanut XZ Purkkapallo shampoo, sekä sen rinnalle tullut paljon toivottu uutuus, XZ Purkkapallo hoitoaine. Roosa nauha Purkkapallo-tuotteet hurmaavat makealla tuoksullaan sekä hiuksia kosteuttavilla ja korjaavilla ominaisuuksillaan.
”Halusimme tehdä osallistumisesta mahdollisimman helppoa. Roosa nauha -tuotteiden lisäksi mukana on kaikki tutut XZ-shampoot, joista jokainen voi löytää juuri itselleen sopivan. Näin osallistumisen kynnys pysyy matalana”, Tarjasalo kertoo.
XZ tulee nostamaan Roosa nauha -kumppanuutta esille sekä sisäisessä-, että ulkoisessa viestinnässä kampanjan aikana. “Haluamme lisätä tietoisuutta syövästä ja lahjoitusten tärkeydestä syövän vastaisessa taistelussa”, Miessmer sanoo. Bernerin tavoitteena on tehdä keräyksestä entistäkin menestyksekkäämpi ja saada yhä enemmän ihmisiä mukaan tukemaan tärkeää asiaa.
XZ Roosa nauha -tuotteet

XZ 250ml Roosanauha 2025 Purkkapallo shampoo

XZ 200ml Roosanauha 2025 Purkkapallo hoitoaine

XZ 250ml Havu vahvistava shampoo

XZ 250ml Puolukka elinvoimaa lisäävä shampoo
Kiinnostaako Roosa nauha -kumppanuus?
Yritykset hyötyvät tutkitusti lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamiseksi. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa. Vuoden 2025 kumppanuuksista neuvotellaan juuri nyt. Tutustu kumppanuuteen täällä.
Ota yhteyttä
Jätä viesti, niin otamme yhteyttä.
Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.