Joonas Laurila: Juoksenko enää koskaan?

18-vuotiaana Joonas pelasi huipputasolla salibandyä. Kun vasen nilkka nyrjähti, se kuvattiin. Jalasta löytyi syöpäkasvain. Hoitovaihtoehtoja oli kaksi: joko jalan amputointi tai vaikea ja pitkä leikkaus, jonka onnistumisesta ei ollut mitään varmuutta. Joonas valitsi leikkauksen.

Toipumiseen ja kuntoutumiseen kului kaikkiaan useita vuosia – leikkauksiakin tehtiin useita. Toivoa ylläpitivät läheiset suhteet perheeseen ja ystäviin. Urheilu on aina ollut Joonakselle tärkeä osa elämää ja toipuessa kaikkein rakkaimmaksi lajiksi löytyi lopulta juoksu.

Vuosien toipumisella ja kuntoutuksella juoksijaksi

”18 – 20 -vuotiaana ihminen on vielä aika raakile. Syöpähoidot ja pitkä kuntoutus olivat myös henkisesti raskasta aikaa. Jouduin kulkemaan keppien avulla kaksi vuotta”, Joonas kertoo.

”Juokseminen ei tullut kyseeseen vuosikausiin, mutta isäni osti minulle käsipainot ja tangon, joten kotona pystyin treenaamaan ja sen avulla sain kaivattuja rutiineja arkeen – sekä kaivattuja endorfiineja. Meni 4 – 5 vuotta ennen kuin aloitin salibandyn uudelleen. Kun olin saanut itseni hyvään kuntoon, innostuin juoksemisesta. Yksin juostessani prosessoin kaikkea kokemaani.”

Juokseminen toi kaivattua vapauden tunnetta, lopulta myös perheen ja elinkeinon. Joonas toimi pitkään juoksuvalmentajana ja tapasi myös vaimonsa sitä kautta. Nykyään Joonas on juoksuvaikuttaja ja suomalaisen juoksukulttuurin puolestapuhuja. Elämän keskiössä on tärkeä tehtävä pienten lasten isänä. Leipätyö on ruoan parissa vaimon Hanna Gullichsenin kanssa.

Kiireisen perhearjen keskellä juokseminen on tärkeämpää kuin koskaan, Joonas sanoo. Hän on sanonut juoksevansa elääkseen. ”Pienten lasten isänä haluan pysyä kunnossa. En halua olla sellainen isä, joka jää vain sisälle kotiin, kun lapset urheilevat – vaan tahdon näyttää esimerkkiä liikkumalla itse.”

”Perhe tietää, että minun täytyy päästä kerran päivässä ulos juoksemaan. Se on samalla kuin meditatiivista terapiaa”, Joonas naurahtaa. Viime vuonna hän juoksi 4000 kilometriä.

Yhdessä juokseminen tärkeää

”Nykyään nautin yhdessä muiden kanssa juoksemisesta”, Joonas kertoo. Hän on juuri lähdössä Berliiniin juoksemaan maratonia yhdessä ystävänsä kanssa.

”Roosa nauha -juoksun keulakuvana haluan aktivoida ihmisiä juoksemaan yhdessä. Tärkeää ei ole tietty reitti tai matka. Kannustan kaikkia lähtemään ulos, nauttimaan yhdessä niistä positiivisista tuntemuksista, joita aerobisesta liikunasta syntyy. Haluan haastaa ihmisiä mukaan liikkumaan, joko juosten tai kävellen – ja lahjoittamaan Roosa nauha -keräykseen per kuljettu kilometri.”

Joonas Laurila pitää tärkeänä suomalaisen syöpätutkimuksen tukemista, jotta yhä useampi voisi selviytyä syövästä. Roosa nauha -keräyksellä tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta Suomessa.
”Roosa nauha -juoksulla meillä on upea mahdollisuus tehdä hyvää pyyteettömästi yhdessä”, Joonas sanoo.

Toivoa kannattaa pitää yllä vaikeassakin tilanteessa

Joonas haluaa Roosa nauha -juoksulla välittää ihmisille toivoa, rohkeutta ja uskallusta. ”Juoksu pelasti minut. Se muistuttaa edelleen siitä, miten onnekas olen, kun sain pitää jalkani.”

”Nyt elän elämäni kevättä ja jalkani on paremmassa kunnossa kuin ikinä. Tämä kaikki on syöpätutkimuksen ja hyvän hoidon ansiota”, hän ajattelee.

Joka kolmas suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa syöpään.

”Mielestäni jokaisen olisi hyvä tiedostaa, että vastaan tulee sairauksia, joista voi parantua – tai ei voi parantua. Sairastaessa yhteisöllisyys on tärkeää. Miten löytää niitä positiivisia asioita ja hetkiä elämästään. Ei kannata sulkeutua yksin kotiin. Tietynlaista toivoa on aina olemassa.

Jokaisesta hetkestä voi iloita, vaikka ne olisivat miten lyhyitä tahansa”, Joonas sanoo.

Teksti: Carita Päivänen
Kuvat: Konsta Leppänen