Vaikea haimasyöpä selätettiin uusilla hoidoilla

Sari Laurila sairastui vuonna 2018. Oireita oli ollut muutaman kuukauden. Selkä- ja vatsakipua, outoa pistävää ja kovaa kipua, eikä hän pystynyt nukkumaan. Hän selitti itselleen olevansa huonokuntoinen ja stressaantunut haastavan elämäntilanteen keskellä, sillä hänen isänsä oli juuri kuollut.

– Minulla oli ihmeellisiä kipuja alaselässä – kuin järkyttävä kiristyskipupanta. Sain lihasrelaksanttia, kävin usein lääkärissä ja tajusin pian, etten todellakaan ollut kunnossa. Suomalaisen naisen sisulla vain sinnittelin. Eri erikoislääkäreiden vastaanotoilla vähitellen suljettiin pois mahdollisia vaihtoehtoja, Laurila kertoo.

– Ystävättäreni on lääkäri ja tehnyt tohtorinväitöskirjan haimasyövästä vuosikymmeniä sitten. Hän oli joskus sanonut minulle, että älä ikinä sairastu siihen, että siitä ei juuri kukaan selviydy – ja jouduin sitten soittamaan hänelle ja kertomaan tilanteestani. Hän kirjoitti minulle lähetteen magneettitutkimukseen.

Laurila kävi magneettikuvauksessa ja tietokonetomografiassa. Lopulta löydettiin haimasyöpä.

Alussa ei lainkaan toivoa

Lääkärit eivät antaneet alussa Laurilalle mitään toivoa, koska kasvain oli valtimon ympärillä, joten sitä ei voinut leikata. Häntä hoidettiin sytostaateilla ja vähitellen kasvain alkoikin muuttua.

– Lääkäri soitti, kun olin koiraa viemässä lenkille. Sain kuulla, että leikkaus olisikin mahdollinen. Kysyin, mitkä ovat minun vaihtoehtoni. Sain kuulla suoraan: kuolet ihan varmasti, jos ei leikata – mutta sinulla on mahdollisuus, jos leikataan. Pidän siitä, että ei lupailla eikä myöskään anneta katteettomia lupauksia vaan puhutaan rehellisesti. Muistan, kun sanoin lääkärille, että ”No, mä otan sitten sen leikkauksen”.

Haimasyöpä löydettiin onneksi riittävän varhain, eikä etäispesäkkeitä löytynyt. Leikkaus oli pitkä ja vaativa. Sairaalajakso venyi myös pitkäksi. Laurila joutui viettämään melkein kuukauden sairaalassa.

Perheen antama tuki oli tärkein

Koko sairauden aikana, ja etenkin leikkauksesta ja hoidoista toipumisessa, perheen ja läheisten antama tuki oli Sari Laurilalle kaikkein tärkeintä.

– Minulla on maailman ihanin perhe ja maailman ihanin äiti. Äitini, joka on ollut kokki ammatiltaan, asui meillä, jotta pystyi hoitamaan minua. Äiti oli jo itsekin sairaana, hän oli vähän antanut periksi ja eli sellaista pientä elämää, mutta kun tytär sairastui, hän toipui, alkoi uudelleen ajaa autoa, ja muutti meille hoitojen ajaksi. Mieheni kävi töissä. Olin sitten uudelleen kuin pikkutyttö, jolta äiti kyseli, että haluatko marjapuuroa vai kiisseliä? Siinä tilanteessa oli oikeastaan ihanaa, että tuli ihan eri tavalla aikuisena oltua oman äitinsä kanssa, Sari muistelee liikuttuneena.

Perheen lisäksi hyvät ystävät ja liikunta auttoivat toipumisessa. Alussa Sari käveli hyvin pieniä matkoja, vähitellen pidempiä. Nykyisin hän liikkuu paljon, on pirteä ja hyvinvoiva. Hän nauttii elämästään ja on iloinen ja ylpeä lapsistaan ja lapsen lapsistaan. Vapaa-aikaa hän viettää mieluiten perheensä kanssa.

– Olemme aktiivisia ja perhekeskeisiä. Lapsenlapset ovat meille tosi tärkeitä. Meillä on kaksi aikuista poikaa, jotka toimivat myös K-kauppiaina. Kuntoilemme paljon, lenkkeilemme ja harrastamme avantouintia.

Työnteko on kuitenkin keskeinen osa elämää – myös sairauden jälkeen.

-Olen aina ollut suorittaja: ensin äiti, vaimo ja kauppias, ja sitten vasta viimeisenä: minä. Mutta kun toivuin niin hyvin, halusin pian takaisin töihin. Olen välillä liiankin ahkera, kun tykkään niin paljon tehdä töitä nyt. En ollut valmis jäämään lastemme ja lastenlasten riesaksi. Kun olen sen verran energinen, niin mietin, mitä muutakaan olisin tehnyt, kun kaikki kaveritkin ovat vielä työelämässä. Ja hienoa on myös huomata tämän ikäisenä, että kykenee oppimaan tosi paljon uusia asioita, kun vain on halua.

Mikä toi toivoa paranemiseen?

Sari Laurila kertoo keinoista, jolla piti toivoa yllä sairastaessaan. Hän sanoo luottaneensa lääkäriin, ja pitäneenä itsensä hyväntuulisena käymällä vointinsa mukaan ystävättäriensä kanssa lounailla, ja säännöllisesti kampaajalla.

– Turhamaiset tyttöjutut, kukat, pienet ihanat asiat toivat iloa. Luonteeni on sellainen, että uskoin selviytymiseen. Mutta vaikka olen vilkas, en ole kuitenkaan kauhean reipas, vaan aika pelokas. Halusin kuulla ihan tavallisia asioita, ei sairas halua puhua vain sairaudestaan.

Laurila on äärimmäisen kiitollinen lääkäreille ja suomalaisen sairaanhoidon taitaville ammattilaisille.

– Neljä kuukautta ennen kuin syöpäni löydettiin, oli Yhdysvalloissa julkaistu uusi lupaava haimasyöpätutkimus. Tays Keskussairaalan apulaisylilääkäri Pia Österlund oli mukana tuomassa uuden hoidon Tampereelle.

– Aivan fantastinen lääkäri. Uuden lääkeyhdistelmän hoidot toimivat minulle ja kestin hoidot. Kaikki asiat sattuivat menemään täydellisesti. Elämä näyttää nyt ihanalta. Olen niin onnekas, että olen nyt näin hyvässä kunnossa, Laurila kiittelee.

Hän toivoo, että ihmiset uskaltaisivat mennä lääkäriin ajoissa, jos huomaavat huolestuttavia oireita.

Sari Laurila kertoo ymmärtäneensä sairauden myötä, että elämä ei ole loppumaton jana. Hän ei halua illasta toiseen istua kotona television ääressä, vaan tarttuu hetkeen. Illalla hän saattaa hetken mielijohteesta lähteä vaikka Tammerkoskelle uimaan tai ystävien kanssa pizzalle. Aamuisin hän käy kävelemässä parin tunnin lenkin, ja maauimalassa vesijuoksemassa neljänä-viitenä päivänä viikossa.

-Sairauden myötä päätin tehdä sellaisia asioita, mitkä tuntuvat hyvältä. En tullut kärsivällisemmäksi tai paremmaksi ihmiseksi, mutta elän nyt paremmin hetkessä kiinni. Töissäkin niin, että teen aina asiat heti pois alta. Turha jättää huomiseksi, minkä voi tehdä tänään.

Roosa nauha -keräys näkyy myös omassa kaupassa

– Roosa nauha -keräys on lähellä sydäntäni. Aina olen ostanut ja käyttänyt Roosa nauhaa. Omassa kaupassamme myös koko henkilökunta on aina käyttänyt nauhaa.  Luonnollisesti Roosa nauha -tuotteet tulevat tänä syksynä näkymään meillä. Monille asiakkaille on selvästi vähän kunnia-asia kantaa nauhaa, ja monilla on kerättynä nauhoja monelta aiemmaltakin vuodelta, Sari Laurila kertoo.

Teksti: Carita Päivänen
Kuvat: Eeva Anundi
Kuvauspaikka: ravintola Sarmi