Haastattelu

Roosa nauha -tutkijat työskentelevät syövän voittamiseksi

Kaksi ansioitunutta syöpätutkijaa on saanut kolmen vuoden rahoituksen Roosa nauha -keräyksen tuottamista lahjoitusvaroista. Tutkimukset liittyvät munasarjasyöpään, mutta niiden tuottamaa tietoa voidaan soveltaa myös muiden syöpien hoidon kehittämiseen.

Suomessa munasarjasyöpään sairastuu vuosittain noin 500 naista. Yleensä solunsalpaajat tehoavat hyvin sairauden ensivaiheessa. Kuitenkin osa syöpäsoluista saattaa kehittyä vastustuskykyisiksi, ja alkaa kasvaa entistä voimakkaammin muiden syöpäsolujen tuhoutuessa kemoterapiassa. Lopulta lääkitys ei enää pysty hillitsemään syövän kasvua.

Uudet Roosa nauha -tutkijat Matias M. Falco ja Ming Wu tutkivat molemmat munasarjasyöpää.

Matias M. Falco rakentaa yksisolutasoisia datamalleja. Tavoitteena on tunnistaa munasarjasyövässä syöpäsoluja, jotka selviävät hoidoista. Tutkimuksen yhteydessä kehitetään menetelmiä analysointiin hyödynnettäväksi myös muissa syöpätaudeissa.

“Pyrimme ymmärtämään, miksi jotkut munasarjasyövät uusiutuvat ja löytämään keinoja sen estämiseksi”, Falco kertoo.

Syöpäsolun heikkoon kohtaan

Tutkimuksessa luodaan koneoppimisen avulla malleja, jotka paljastavat kussakin kasvaimessa ennalta olevat heikkoudet ja sopeutumisen.

“Kertyvän tiedon pohjalta olisi mahdollista suunnitella älykkäämpiä hoitosarjoja. Voimme ensin herkistää kasvaimet hoidolle ja sen jälkeen estää stressin aiheuttaman vahvistumisen. Näin voisimme puuttua syövän uusiutumiseen ennen kuin se ehtii kehittää keinoja kiertää hoidon. Potilaille tämä voi tarkoittaa: saadaanko syöpä nujerrettua vai uusiutuuko sairaus.”

Falco on saanut kolmivuotisen tutkimusrahoituksen Roosa nauha -keräykseen lahjoitetuista varoista. Rahoitus mahdollistaa kunnianhimoisen tutkimuksen, jonka tavoitteena on parantaa munasarjasyövän hoitoa.

“Arvostan saamaani Roosa nauha -tutkijan toimea, koska se on osoitus luottamuksesta työtäni kohtaan ja tae siitä, että tämä tutkimussuunta on jatkamisen arvoinen. Koen suurta vastuuta ja uskon, että jokainen löydös vie meidät kohti parempia hoitotuloksia.”

“Arvostan saamaani Roosa nauha -tutkijan toimea, koska se on osoitus luottamuksesta työtäni kohtaan ja tae siitä, että tämä tutkimussuunta on jatkamisen arvoinen.”

Syöpä tuli henkilökohtaisesti lähelle

“Päämääräni on muuntaa monimutkaiset biologiset signaalit toimintakelpoisiksi oivalluksiksi, joita onkologit voivat hyödyntää potilastyössä. Bioinformaatikkona en työskentele suoraan potilaiden kanssa, mutta tiedostan, että jokaisen analysoimani aineiston taustalla on ihminen ja hänen läheisensä”, Falco painottaa.

Kiinnostus syöpätutkimusta kohtaan liittyy myös hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa. Hän on joutunut seuraamaan lähisukulaistensa sairastumista ja nähnyt syövän tuhoisat vaikutukset heidän elämässään.

“Toisaalta olen myös saanut havaita, miten nopeasti syöpähoidot kehittyvät ja tuovat toivoa. Inhimillisen puolen lisäksi minua motivoi tieteellinen haaste. Eri syövillä voi jokaisella olla erilainen mekanismi kehittyä, sopeutua ja väistää hoidot. Monimutkaisuus on kiehtovaa”, Falco toteaa.

Monitieteistä työtä syövän selättämiseksi

Espanjasta kotoisin oleva Falco saapui Suomeen erinomaisen tutkimusympäristön houkuttelemana. Hän työskentelee Helsingin yliopistossa dosentti Anna Vähäraution tutkimusryhmässä.

“Helsingin yliopiston tutkimusinfrastruktuuri, jossa on vahvat yhteydet laskennallisten tutkijoiden, kliinikoiden ja kokeellisten laboratorioiden välillä, on ihanteellinen juuri sellaiseen monitieteiseen työhön, jota haluan tehdä. Ja täytyy sanoa, että olen myös oppinut todella arvostamaan Suomen luontoa. Olkoonkin, että se on melkoinen muutos Espanjaan verrattuna.”

Syöpäsäätiö, Suomen Syöpäinstituutin säätiö ja lahjoittajat ovat yhdessä mahdollistaneet kaksi Roosa nauha -tutkijan rahoitusta vuosille 2026–2028.

Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Eeva Anundi

Lue lisää, kuinka Roosa nauha -tutkija Ming Wu etsii uusia keinoja munasarjasyöpään