Haastattelu

Roosa nauha -tutkija etsii uusia keinoja munasarjasyöpään

Miksi osa munasarjasyövistä uusiutuu? Ming Wu tutkii, miten munasarjasyövän uusiutuminen voitaisiin estää. Tutkimus yhdistää solutasotiedon ja laskennalliset menetelmät parempien hoitotulosten saavuttamiseksi.

Roosa nauha -tutkija Ming Wu työskentelee Helsingin yliopistossa professori Sampsa Hautaniemen tutkimusryhmässä. Wu on kotoisin Xiantaosta, pienestä kaupungista, joka sijaitsee Wuhanin lähellä Kiinassa. Suoritettuaan kandidaatin tutkinnon hän muutti Saksaan, jossa hän teki tohtorinväitöksen ja työskenteli bioinformatiikan tutkijana lääketeollisuudessa.

“Asuttuani kymmenen vuotta Saksassa olin valmis tekemään elämänmuutoksen. Kävin ensimmäistä kertaa Helsingissä vuonna 2024. Muistan edelleen hetken, jolloin istuin Arabianrannassa meren äärellä. Oli todella hiljaista ja tunsin olevani yhtä ympäröivän luonnon kanssa. Juuri sillä hetkellä mielessäni syntyi silloin hieman hullulta tuntuva päätös: muutan Helsinkiin”, Wu muistelee.

Kohti parempia hoitotuloksia

Munasarjasyövässä erityisen huono ennuste on sairauden alatyypillä, huonosti erilaistuneella seroosilla munasarjasyövällä (HGSC). Yleensä potilaat reagoivat hyvin kemoterapiaan, mutta myöhemmin syöpä voi uusiutua. Syöpätutkija Ming Wun tutkimuksen kohteena on kemoresistenssi munasarjasyövässä. Tutkimuksessa selvitetään solutason tapahtumia matemaattisesti eri tasoilla ja niiden yhteisvaikutuksia.

“Pyrin selvittämään T-solujen toiminnan laantumisen mahdollista yhteyttä kemoresistenssin syntymiseen HGSC-tyypin munasarjasyövässä. Tavoitteenani on löytää molekyyli- ja solutason reittejä, jotka johtavat kemoresistenssiin. Tarkoituksena on myös saattaa kertyvä tieto käytännön potilastyöhön soveltuvaksi ja lopulta vaikuttaa munasarjasyövän parempaan hoitotulokseen”, Wu selittää.

Kunnianhimoista tutkimusta

Tutkimuksessa Wu kykenee hyödyntämään asiantuntemustaan laskennallisessa syöpäimmunologiassa. Vaikka painopiste on munasarjasyövässä, pystytään tuloksia käyttämään laajemmin.

Roosa nauha on Suomen suurin syövän vastainen kampanja. Mitä tämän kampanjan mahdollistama tutkijantoimen saaminen merkitsee sinulle?

“Kyseessä on merkittävä virstanpylväs urallani. Olen hyvin kiitollinen ja samalla innoissani voidessani aloittaa tehtävässä. Olen todella sitoutunut edistämään syöpätutkimusta ja haluan pyrkiä hedelmälliseen yhteistyöhön tiedeyhteisön kanssa. Minua motivoi halu löytää uusia strategioita syövän hoitoon ja siten auttaa parantamaan syöpäpotilaiden tilannetta. Tutkijantoimi tarjoaa tarvittavat resurssit kunnianhimoisten tutkimustavoitteiden saavuttamiseksi”, Wu painottaa.

Syöpäsäätiö, Suomen Syöpäinstituutin säätiö ja lahjoittajat ovat yhdessä mahdollistaneet kaksi Roosa nauha -tutkijan rahoitusta vuosille 2026–2028.

Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Eeva Anundi