Airam kulkee kanssasi päin elämää!
Pitkäaikainen Roosa nauha -kumppanimme Airam on jälleen tänä vuonna mukana keräyksessä. Vuosien varrella yritys on tukenut kotimaista syöpätutkimusta lähes 400 000 eurolla. Mukana olo on tärkeää koko tiimille, sillä syöpäsairaus koskettaa monia eri tavoilla.
Airam osallistuu ylpeänä Roosa nauha -kampanjaan jo kymmenettä kertaa. Joka vuosi Airam on tuonut Roosa nauhan keräystuotteiden valikoimaan laajalti arkikäyttöön soveltuvia tuotteita. Roosa nauha -kampanjassa mukana olo on tärkeää koko Airamin tiimille:
“Tietysti on hienoa, että meillä on yrityksenä mahdollisuus osallistua kampanjaan, tehdä hyvää ja tuottaa iloa, mutta syöpäsairaus koskettaa monia meistä myös henkilökohtaisella tasolla esimerkiksi läheisen sairastumisen myötä. Syöpätutkimuksen tukeminen on siksi erityistä ja merkityksellistä työtä,” Airamin Roosa nauha -keräyksestä vastaava tiimi kertoo.

Airamin Roosa nauha -tuotevalikoimassa on monta kiinnostavaa uutuutta
Tutkimuksen* mukaan kuluttajat odottavat Roosa nauha -tuotteilta vastuullisuutta. Kannustamme kumppaniemme kanssa kestävään kuluttamiseen, ja siksi Roosa nauha –keräyksessä mukana olevat tuotteet ovat pääsääntöisesti arjen tuotteita, joita kuluttaja ostaisi joka tapauksessa. Airam on tuonut vuosittain Roosa nauhan tuotevalikoimaan laajalti arkikäyttöön soveltuvia tuotteita.
Tämän vuoden upeita uutuuksia ovat mm. suositut isot juomapullot ja -mukit. Tunnelmalliset Laine-koristelyhty sekä Hygge-pöytälamppu piristävät sisustusta. Molemmissa valo himmenee portaattomasti säädintä kiertämällä. Luku- ja käsityövalo on ikisuosikki, joka soveltuu lahjaksi sekä lukutoukalle että käsitöistä ja askartelusta innostuneelle. Emmekä unohda lemmikkejäkään! Kampanja osuu pimenevään syksyyn, jolloin on hyvä huolehtia koiraystävienkin näkyvyydestä: koirien valopantaa on saatavissa sekä kampanjasävyyn sopivana pinkkinä että sinisessä uutuussävyssä.
(* Bilendi Oy, online-kysely M3 Panel 17.-21.1.2024 N=1000)
Airam Roosa nauha -tuotteet

Airam Roosa Hygge koristelamppu

Airam Roosa nauha teräsjuomapullo 1,2 L

Airam Valopanta koirille, pinkki

Airam Roosa nauha luku- ja käsityövalo
Kiinnostaako Roosa nauha -kumppanuus?
Yritykset hyötyvät tutkitusti lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamiseksi. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa. Vuoden 2025 kumppanuuksista neuvotellaan juuri nyt. Tutustu kumppanuuteen täällä.
Ota yhteyttä
Jätä viesti, niin otamme yhteyttä.
Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.