Roosa nauha

S-ryhmä kannustaa kantamaan Roosa nauhaa

Yhtenä keräyksemme tärkeänä tukipilarina toimii tänäkin vuonna pääyhteistyökumppanimme S-ryhmä, jonka myymälöistä löydät vuoden 2024 Roosa nauhan ja rannekkeen lisäksi Roosa nauha -kukat.

Pitkäaikainen Roosa nauha -pääyhteistyökumppanimme S-ryhmä on tänä vuonna jälleen mukana keräyksessä. Roosa nauhoja ja rannekkeita myyvät kaikki S-ryhmän ruokakaupat, ABC:t, Sokokset ja Emotionit. Nauhojen ja rannekkeiden tuotto tilitetään kokonaisuudessaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykselle. Tuotteiden myyntiaika on marraskuun loppuun asti.

Nauhan ja rannekkeen lisäksi S-ryhmällä on tänäkin vuonna myynnissä suositut Roosa nauha -ruusut ja -kukkakimppu sekä uutuutena kotimainen Roosa nauha -tulilatva. S-ryhmä lahjoittaa jokaisesta myydystä Roosa nauha -ruusukimpusta ja -kukkakimpusta 0,20 euroa ja jokaisesta myydystä Roosa nauha -tulilatvasta 0,30 euroa keräykseen. Kukkien lisäksi S-ryhmän kauppojen valikoimissa on tuttuun tapaan myös useiden eri Roosa nauha -kumppaniemme Roosa nauha -tuotteita.

S-ryhmän Roosa nauha -tuotteita

Roosa nauha -tulilatva

Tulilatva. Myyntierässä kahta eri väriä. Kukat ovat Kotimaista-tuotemerkillä ja ne on kasvatettu Suomessa

Roosa nauha Ruusu 7kpl fair trade

Värilajitelma. Myyntierässä 4 eri värisiä kimppuja: yhdessä kimpussa yhtä väriä tai kaikkia kolmea väriä.

Roosa nauha kimppu

Krysanteemikimppu, 5 oksaa. Suurimmat Prismat ja S-marketit

Roosa nauha 2024

Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut Vesterinen Yhtyeineen. Samettisen pehmeän Roosa nauhan kukat symboloivat meissä elävää toivoa. Koko nauhan tuotto menee Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen

Kiinnostaako Roosa nauha -kumppanuus?

Yritykset hyötyvät tutkitusti lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamiseksi. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa. Tutustu kumppanuuteen täällä.

Ota yhteyttä

Jätä viesti, niin otamme yhteyttä.

Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.