Roosa nauha

Orthex tavoittelee ennätyspottia Roosa nauha keräyksen hyväksi

Pohjoismaiden johtaviin kodin käyttötavaroiden valmistajiin kuuluva Orthex jatkaa Roosa nauhan pitkäaikaisena kumppanina. Roosa nauha on erityisen merkityksellinen kampanja koko henkilökunnalle.

Iloksemme Orthex jatkaa Roosa nauhan yhteistyökumppanina myös tänä syksynä:

“Syöpä on koskettanut myös meidän työyhteisöä monin eri tavoin, ja meille on hyvin tärkeää osallistua suomalaisen syöpätutkimuksen ja -hoidon kehittämiseen. Roosa nauha on erityisen merkityksellinen kampanja koko henkilökunnallemme, ja toiveissamme onkin kerätä ennätyspotti syksyn kampanjamyynneillä.”

Kuvassa mahtava Suomen myyntitiimi, joka jälleen tänä vuonna mahdollistaa Roosa nauha -kampanjan toteutumisen Orthexilla.

”Roosa nauha on erityisen merkityksellinen kampanja koko tiimille.”

Orthex osallistuu keräykseen kätevillä arjen säilytysratkaisuillaan

Kannustamme kumppaniemme kanssa kestävään kuluttamiseen, ja siksi Roosa nauha –keräyksessä mukana olevat tuotteet ovat pääsääntöisesti arjen tuotteita, joita kuluttaja ostaisi joka tapauksessa. Orthex osallistuu keräykseen kätevillä ruoanlaittotuotteillaan sekä arjen säilytysratkaisuillaan.

Roosa nauha -kampanjassa on mukana esimerkiksi loistavat SmartStore™ Classic -säilytyslaatikot. Orthexin Ruotsin tehtaalla valmistetut laatikot ovat kestäviä ja pitkäikäisiä ja niihin on helppo säilöä turvallisesti niin kodin tavarat kuin elintarvikkeetkin.

Orthex x Roosa nauha -yhteistyötuotteet:

SmartStore Classic 31 Roosa Nauha

Tilava ja kestävä säilytyslaatikko sopii erinomaisesti esimerkiksi kausivaatteiden, kenkien, tyynyjen, peittojen tai vaikkapa urheiluvälineiden säilytykseen.

GastroMax kauha 22cm, 27cm tai 30cm Roosa nauha

Tämä perinteinen kauha sopii täydellisesti sekä ruoanlaittoon että tarjoiluun.

GastroMax leikkuulauta Roosa Nauha 30 x 20,5 cm tai 35 x 25 cm

Laadukas ja kestävä kahvallinen leikkuulauta, jota on kevyt ja helppo käsitellä. Kolme eri kokoa.

Tutustu lisää Roosa nauha -kumppaneihimme:

Famifarm kokee Roosa nauha -kampanjaan osallistumisen merkityksellisenä

Järvikylän Pehtoorin salaatti on muodostunut jo Järvikylässä jo perinteikkääksi Roosa nauha -tuotteeksi.

Elonen tuo tänä vuonna eloa Roosa nauha -keräykseen

“Roosa nauha -keräykseen osallistuminen on yrityksen tasolla konkreettinen teko näyttää, että me välitämme ja että yhdessä olemme vahvempia.”

Essity ja Roosa nauha – jo 13 tuloksellista yhteistyövuotta

Pitkäaikainen yhteistyö on madaltanut kuluttajien kynnystä kokeilla TENA ja Libresse -tuotteita sekä lisännyt brändien näkyvyyttä myymälöissä.

Kiinnostaako Roosa nauha -kumppanuus?

Yritykset hyötyvät tutkitusti lukuisin eri tavoin Suomen suurimmasta ja suosituimmasta keräyksestä syövän voittamiseksi. Yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa. Vuoden 2024 kumppanuuksista neuvotellaan juuri nyt. Tutustu kumppanuuteen täällä.

Ota yhteyttä

Jätä viesti, niin otamme yhteyttä.

Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.