Uutinen

Roosa nauha jatkaa suomalaisten mieluisimpana lahjoituskohteena

Suomalaiset pitävät syöpätutkimuksen tukemista tärkeänä. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys on tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten kaikkein mieluisin lahjoituskohde.

Syöpäsäätiö ja sen tunnetuin keräys Roosa nauha sijoittuivat kärkisijoille suomalaisten mielikuvissa järjestöistä ja keräyksistä, kertoo tuore hyväntekeväisyystutkimus. Taloustutkimuksen toteuttamassa Suomi tänään 2022 Hyväntekeväisyys -tutkimuksessa arvioitiin eri järjestöjen ja keräysten tunnettuutta, tukijoiden määrää ja mielikuvatekijöitä. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin helmikuun alussa.

Roosa nauha oli ykkössijalla kokonaismielikuvassa, tukijoiden määrässä sekä keräyksen virettä ja mielikuvatekijöiden yhteisvaikutusta tarkasteltaessa. Syöpäsäätiö sijoittui tutkimuksessa hienosti toiselle sijalle kokonaismielikuvaa tarkasteltaessa. Syöpäsäätiön tunnettuus ja tukijoiden määrä on kasvanut viime vuosien aikana.

Sairauksien parantaminen ja hoitomenetelmien kehittäminen on ollut suomalaisille kaikkein tärkein hyväntekeväisyyskohde jo vuosien ajan.

Sari Meller, varainhankintajohtaja

”Olen iloinen, että saamme kehittää lahjoittajien ja yrityskumppaneiden kanssa Syöpäsäätiön ja Roosa nauhan varainhankintaa aktiivisesti yhdessä.”

”Syöpäsäätiön suurin kampanja Roosa nauha on sijoittunut tutkimuksessa kolmena aikaisempana tutkimusjaksona peräkkäin ykkössijalle. Myös Syöpäsäätiön sijoitus on ollut erinomainen. Tämän vuoden tulos on erityisen mieluinen, sillä varainhankinnan rooli järjestötyössä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Olen iloinen, että saamme kehittää lahjoittajien ja yrityskumppaneiden kanssa Syöpäsäätiön ja Roosa nauhan varainhankintaa aktiivisesti yhdessä. Tämä ykkössija on meille valtavan työn tulos ja kiitos siitä, että olemme oikealla polulla. Haluan onnitella kaikkia tutkimukseen osallistuneita järjestöjä ja heidän kampanjoitaan. Meillä kaikilla on oma paikkamme ja kukin teemme erittäin tärkeää työtä”, muistuttaa Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.

Syöpäsäätiö jakoi vuonna 2021 ennätysmäärän apurahoja kotimaiselle syöpätutkimukselle, yhteensä 7,2 miljoonaa euroa.

Syöpäsäätiö kerää varoja kotimaiselle syöpätutkimukselle. Syksyn Roosa nauha -keräys käynnistyy 22.9. ja tarjoaa jälleen jokaiselle sopivan tavan osallistua ja tukea syöpätutkimusta. Keräyksellä tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta.

Lisätietoja:
Sari Meller, varainhankintajohtaja, Syöpäsäätiö, sari.meller@@cancer.fi, 050 4090 550
Carita Päivänen, viestintäpäällikkö, Syöpäsäätiö, [email protected], 050 590 5415

roosanauha.fi
syopasaatio.fi

Lisätietoa Suomi tänään 2022 Hyväntekeväisyys -tutkimuksesta:
Suosituimmat hyväntekeväisyyskohteet ja -järjestöt – Taloustutkimus