Roosa nauha

”Rumba painui sieluni sopukoihin koko loppuelämäksi”

Eva Wahlström viimeistelee tällä hetkellä opintojaan ja tutustuu uuteen kotikaupunkiinsa Porvooseen. Roosa nauha -keräyksen ylitsevuotavainen positiivisuus yllätti maailmanmestarin, joka elää nyt ihanaa ja tavallista perhearkea. Marko Keräselle keräyksen kaunein kokemus oli rumba, jonka hän sai tanssia Kiti Kokkosen kanssa Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä. Isälle omistettu tanssi ei häviä koskaan muistoista.

– Wau – huikea tulos! Kiitos kaikille keräykseen osallistuneille. On hienoa huomata, että näinä poikkeuksellisina aikoina ihmiset välittävät toisistaan, Wahlström riemuitsee kuultuaan Roosa nauha -keräyksen 4.9 miljoonan euron ennätyspotista.

Keräyksessä Evan yllätti positiivisen palautteen valtava määrä ja se, miten lämmöllä ihmiset ottivat hänet vastaan. ”Tiesin, että ihmiset tukevat Roosa nauhaa, mutta yllätyin, että vastaanotto oli niin ylitsevuotavan positiivista ja lämmintä.”

Tällä hetkellä Eva tekee maisterintutkintoa Aalto Yliopistoon ja ohessa myös muotoilutöitä. Pääosassa on silti vauva ja perhe: ”Totuttelen hyvin tavalliseen elämään ja nautin siitä suuresti”, hän nauraa.

”Lahjoittajille haluan sanoa todella suuret kiitokset. Näinä poikkeusaikoina on erityisen hienoa nähdä, että ihmiset haluavat auttaa toisiaan. Pidetään siitä kiinni.”

”Lahjoittajille haluan sanoa todella suuret kiitokset. Näinä poikkeusaikoina on erityisen hienoa nähdä, että ihmiset haluavat auttaa toisiaan. Pidetään siitä kiinni.”

Yhdessä pystytään -asenne lämmitti

Toinen keskeinen hahmo Roosa nauha -keräyksessä oli Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa rumballaan koko kansaa koskettanut Marko Keränen.

Koronasta huolimatta Marko on tällä hetkellä kiitollinen, että töitä on järjestynyt, vaikka paljon niitä on peruuntunutkin. ”Eli kuuluu töitä ja kevään odotusta. Valoa kohti mennään”, tanssija-koreografi kertoo kuulumisiaan.

Marko iloitsee vaikeiden aikojen keskellä kerätystä jättipotista, jolla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta: ”Niin hieno juttu, että keräys tuotti jättipotin. Tämä tehtiin yhdessä hyvän asian puolesta. Se lämmittää mieltä ja antaa uskoa.”

”Niin hieno juttu, että keräys tuotti jättipotin. Tämä tehtiin yhdessä hyvän asian puolesta. Se lämmittää mieltä ja antaa uskoa.”

Hallauksia ja sydänemoji kaikille!

Mikään keräyksessä ei yllättänyt kokenutta esiintyjää, mutta yhdessä pystytään– asenne lämmitti. ”Henkilökohtaisesti huomasin, että keräys meni tunteisiin, mutta se auttoi myös omassa prosessissa ainakin vähän reippaamman askeleen eteenpäin.”

Mieleenpainuvin muisto syntyi Markolle Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä: ”On huikeaa, että viihdeohjelmalla tehdään oikeasti konkreettista hyvää. Kitin ja minun rumban musiikki painui sieluni sopukoihin varmasti loppuelämäksi.”

Marko lähettää lämpimät terveiset jokaiselle lahjoittajalle oululaisittain: ”Hallauksia ja semmoinen sydänemoji huutomerkin kera!”

 

Teksti: Anu Koikkalainen

Kuvat Evasta: Eeva Anundi

Kuvat Markosta: Sara Lehtomaa

 


Luitko jo?

Suomalaiset rikkoivat jälleen rajoja Roosa nauha -keräyksen tukijoina. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys saavutti ennätystuloksen. Lue koko uutinen tästä.

Tutustu lisää vuoden 2021 Roosa nauha -keräykseen tästä.