Yleinen

Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -jakso rikkoi jälleen rajoja

Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmalla haettiin Syöpäsäätiölle kuukausilahjoittajia tukemaan kotimaista syöpätutkimusta. Kymmenet tuhannet suomalaiset osoittivat tukensa illan aikana. Kertalahjoituksina lahjoitettiin illan aikana yli 1,1 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle. Lisäksi yli 7500 henkilöä ryhtyi kuukausilahjoittajiksi.

Tähtitanssijat ja Suomen upeimmat artistit yhdistivät voimansa syövän voittamiseksi suorassa Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä. Kaksituntinen hyväntekeväisyysjakso nähtiin MTV3-kanavalla sunnuntaina 31.10.

”Illan aikana rikoimme rajoja ja lähes 70 000 suomalaista lähti mukaan tukemaan syöpätutkimusta eri tavoin. Tämä on todella merkittävä määrä ihmisiä, jotka lähtivät mukaan nujertamaan syöpää. Olemme kaikki samassa veneessä ja haluan kiittää kaikkia lahjoittajia ja kuukausilahjoittajiksi lupautuneita”, kiittää Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.

”Illan aikana rikoimme rajoja ja lähes 70 000 suomalaista lähti mukaan tukemaan syöpätutkimusta eri tavoin.”

Tunteikkaassa tv-illassa MTV3:lla tärkeän asian puolesta esiintyivät Suomen ykkösartistit Ellinoora, Suvi Teräsniska, Kaija Koo ja Nina Tapio sekä TTK-tähtioppilaat ja TTK-tuomarit. Suoran lähetyksen juonsivat tutut juontajat Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi. Lämminhenkisessä ja tunteita herättävässä Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä nähtiin syöpään sairastuneiden tarinoita sekä kuultiin syöpätutkijoiden työstä.

”Ohjelma ei paranna, mutta se hoitaa ja lohduttaa”, Roosa nauha -keräyksessä vahvasti mukana ollut tähtitanssija Marko Keränen sanoo. Roosa nauha kertoo hänelle, että meillä on välittämisen kulttuuri. ”Kassissa tai takin liepeessä oleva nauha muistuttaa siitä, että myös sinusta voidaan jossain vaiheessa välittää. Siihen haluan uskoa – hyvä palkitaan”, Keränen sanoo.

Ohjelma toteutettiin yhteistyössä MTV3:n ja Syöpäsäätiön kanssa. Syöpäsäätiö keräsi ohjelmalla lahjoituksia suomalaisen syöpätutkimuksen turvaamiseksi. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys tukee kaikkien syöpien tutkimusta. Tämän vuoden teemana ovat suolistosyövät. Lahjoituksia tarvitaan, jotta syöpätutkijat voivat jatkaa elintärkeää tutkimustyötään sairastuneiden hyväksi. Syöpäsäätiö on suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Vuonna 2020 Syöpäsäätiö tuki syöpätutkimusta apurahoina ja muilla tavoilla kaikkiaan 7,9 miljoonalla eurolla.

Roosa nauha -keräyksen kokonaistulos julkistetaan tammikuun 2022 lopussa.

Lisätietoja:
Sari Meller, varainhankintajohtaja, Syöpäsäätiö, [email protected], puh.050 4090 550

Liityitkö kuukausilahjoittajaksi ”MUKANA”  tekstiviestillä?

Otamme sinuun yhteyttä puhelimitse viikon sisällä ja kertaamme vielä kuukausilahjoituksen yksityiskohdat kanssasi puhelimessa. Sillä aikaa voit ottaa rennosti ja odottaa puhelua meiltä.

Teitkö kertalahjoituksen tekstiviestillä? Kertalahjoitus lähtee puhelinlaskultasi, joten sinun ei tarvitse tehdä lisätoimenpiteitä. Lämmin kiitos tuestasi – se on todella tärkeää!

Mikäli et tehnyt lahjoitusta ohjelman aikana ja haluaisit lahjoittaa – ei hätää! Kaikki lahjoituskanavamme ovat vielä auki. Voit näyttää tukesi sinulle sopivimmalla tavalla; joko kertalahjoituksella tai liittymällä kuukausilahjoittajaksi.

Liity kuukausilahjoittajaksi osoitteessa: syopasaatio.fi tai tekstaa MUKANA numeroon 16499.
Tee kertalahjoitus osoitteessa: syopasaatio.fi tai tekstaa TUEN10 tai TUEN30 numeroon 16499.
Lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 55714

Lämmin kiitos tuestasi!

Jos et ehtinyt katsoa Tanssii Tähtien Kanssa Roosa nauha -jaksoa tai haluaisit katsoa sen vielä uudelleen, se on katsottavissa MTV3 nettipalvelusta: Tanssii Tähtien Kanssa – Katso ilmaiseksi mtv-palvelussa. Kyseessä on tunteikas jakso, joka kannattaa ehdottomasti katsoa! Ohjelman tekstiviestilahjoitukset ovat edelleen voimassa. Ohjelman uusinta-ajat ja kanavat.

Mikäli sinulla on jotakin kysyttävää lahjoittamisesta, tarkistathan ensin useimmin kysytyt kysymykset: Usein kysyttyä – Roosa Nauha (syopasaatio.fi). Jos et löydä vastausta omaan kysymykseesi, ota yhteyttä lahjoittajapalveluumme arkisin klo 9–15 puh. 09 1353 3286 tai sähköpostilla [email protected].