Miten syöpään sairastumista voisi välttää?
Terveellisillä elämäntavoilla on merkitystä. Suomessa joka kolmas ihminen sairastuu syöpään jossakin elämänsä vaiheessa. Syöpä on ennen kaikkea ikääntyvien ihmisten sairaus ja syöpätapausten määrä kasvaa Suomessa tasaisesti. Syövän yleistyminen johtuu paitsi väestön ikääntymisestä myös elämäntavoistamme.
Vaikka yksittäisen henkilön syöpään sairastumisen syitä ei yleensä varmasti tiedetä, satsaus terveellisiin elämäntapoihin kannattaa.
Tupakointi on tärkein yksittäinen tekijä, joka lisää syöpäriskiä. Jopa 90 prosenttia keuhkosyövistä johtuu tupakoinnista. Myös muilla elämäntavoilla, kuten ravitsemuksella, on suuri merkitys. Arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia syövistä olisi ehkäistävissä terveellisillä elämäntavoilla. Terveellisellä ruokavaliolla, normaalipainon ylläpitämisellä ja liikunnalla sekä tupakan ja alkoholin välttämisellä voi vähentää syöpään sairastumisen riskiä.
Ruokavalio vaikuttaa syöpäriskiin
Ruokailutottumukset, kuten runsas kasvisten ja hedelmien syöminen sekä monipuolinen ruokavalio yleensäkin, voivat pienentää syövän riskiä. Tiedetään myös, että runsas punaisen lihan ja lihavalmisteiden käyttö suurentaa syöpään sairastumisen riskiä, erityisesti paksu- ja peräsuolisyövän riskiä.
Vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sekä täysjyväviljaa nauttimalla voi vähentää syöpäriskiä, koska ne sisältävät vain vähän energiaa ja runsaasti terveellisiä ravintoaineita, kuten vitamiineja, hivenaineita ja kuitua. Riittävä ravintokuidun saanti vähentää tiettyjen syöpien riskiä.
”Suomalaisten kasvisten ja hedelmien kulutus on kasvanut hienosti vuosikymmenten aikana, mutta tekemistä riittää. Vain 15–20 % suomalaisista aikuisista tavoittaa ravitsemussuositusten 500 g päivässä tason. Mitä värikkäämpi lautanen, sen terveellisempää”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Satu Männistö.
”Arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia syövistä olisi ehkäistävissä terveellisillä elämäntavoilla. ”
Syövän ehkäisyn kannalta tulisi lihaa ja lihavalmisteita syödä yhteensä enintään 500 grammaa viikossa. Kana, kala ja kasvikset ovat terveellisempiä valintoja. Ruokavalio voi olla terveellinen myös ilman lihaa.
”Punainen liha ja lihavalmisteet ovat erityisesti miehille haasteena, vain 20 % miehistä pääsee alle suosituksen, kun taas naisista neljännes ylittää suosituksen. Kasviksista muistuttaisin myös palkokasveista, pähkinöistä ja siemenistä, joilla voitaisiin välillä korvata lihaa”, Männistö sanoo.
Kannattaa siis suosia monipuolista ruokavaliota, joka sisältää runsaasti kasviksia ja täysjyväviljaa. Punaisen lihan ja lihavalmisteiden syömistä sekä liiallisen suolan käyttöä tulisi vähentää. Runsaasti energiaa sisältäviä ruokien, joissa on paljon rasvaa tai sokeria, välttäminen auttaa pysymään normaalipainossa.
”Luulen, että lihavuus syövän riskitekijänä ei ole vielä kaikille tuttu asia. Annoskokoihin kannattaa kiinnittää huomiota, ne ovat kasvaneet vuosien varrella”, Männistö painottaa.
Asiantuntijoiden mukaan terveellisen ravinnon, painonhallinnan ja riittävän liikunnan avulla voidaan ehkäistä vähintään kolmannes yleisimmistä syövistä.
Teksti: Carita Päivänen
Kuvat: Jaakko Lukumaa
Lisää aiheesta
Hyvää elämää ilman syöpää – Sattumalla, perintötekijöillä ja elintavoilla on merkitystä syövän synnyssä. Sattumaan tai perintötekijöihin emme voi vaikuttaa, mutta omiin valintoihimme voimme.
Seulonnoilla ehkäistään syöpäkuolemia – Syöpäseulonnoilla voidaan havaita syövän esiasteita ja löytää syöpätapaukset varhaisvaiheessa. Syövän seulontojen vaikuttavuudesta on vahvaa tutkimusnäyttöä.