Tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfros: Elämää maailmassa ilman tiedettä
Oletko koskaan tullut pohtineeksi millaista elämämme olisi ilman tiedettä ja tutkimusta? Syöpäsäätiön tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors on. Mieleesi on luultavasti tullut ajatuksia siitä, millaisia vempaimia ja apuvälineitä ilman joutuisimme toimimaan. Ajattelet ehkä maailmaa ilman kännykkää. Tai autoja. Tai sähköä. Elämä olisi varmasti monella tapaa ankeampaa, raskaampaa ja vaarallisempaa kuin tässä tuntemassamme maailmassa.
Eräs hyvin merkittävä tieteen meille lahjoittama hyöty on terveytemme ja pitkä ikämme. Ja se, miten väistämättä kohdallemme osuvat sairaudet meitä kohtelevat. Voimme olettaa elävämme yli 80-vuotiaiksi, iso haava sormessa ei enää ole henkeä uhkaava asia eikä syöpään sairastuminen ole väistämättä kuolemantuomio. Havainnollistetaanpa tilannetta pienellä vertailulla, kahdella tarinalla naisista, jotka sairastuvat rintasyöpään.
Marita (Suomi 2010-luvulla, vastaa nykytilannetta monissa länsimaissa)
Marita on täyttänyt 50 vuotta ja hänet kutsutaan mammografiaseulontaan. Seulonnassa vasemmasta rinnasta löytyy muutos, joka tutkitaan tarkemmin. Muutos osoittautuu pahanlaatuiseksi kasvaimeksi, mutta se on kooltaan vielä hyvin pieni. Rintaa ja ympäröivää kudosta säästävä leikkaus tehdään viivyttelemättä ja aloitetaan yksilöllisesti kohdennettu solusalpaaja- ja sädehoito.
Muutaman kuukauden sairausloman jälkeen Marita palaa työhön. Vuosittaisissa tarkastuksissa seurataan tilannetta ja viiden vuoden syövättömän jakson jälkeen todetaan, että Marita on parantunut sairaudestaan – kuten jo noin 90% vastaavan diagnoosin saaneista naisista.
Maria (kuvitteellinen asuinalue Pohjois-Euroopassa 2010-luvulla, maailmassa ilman tiedettä)
Maria oli tuntenut olonsa väsyneeksi jo pitkään. Vasenta rintaa jomotti ja se patti (josta hän ei ollut kertonut kenellekään) kasvoi kasvamistaan. Maria yritti hoitaa tilan työt ja lapsikatraansa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta voimat alkoivat olla vähissä. Isäntäkin oli lähtenyt metsätöitä etsimään ja viipyisi sillä matkallaan kevääseen.
Talven edetessä vatsan turvotus, päänsärky ja luiden viheliäinen kolotus lisääntyivät ja saivat Marian hakemaan apua. Kiertävä kansanparantaja saapui taloon ja keitteli hellalla pahanhajuista lientä, jota Maria nieleskeli itku kurkussa. Sitten oli vuorossa kuppaus ja lopuksi ikiaikaisten loitsujen luentaa. Parantajalle oli annettava korvaukseksi suurin osa vähistä suolarahoista ja puoskarin mentyä Maria tunsi olonsa entistä kurjemmaksi, vaikka halusi uskoa, että poppamiehellä oli viimeisin tieto tällaisen näivetystaudin hoitamiseksi.
Parin viikon päästä Maria pyörtyi navetassa ja pääsi hädin tuskin takaisin tupaan. Sängyssä Marialle nousi korkea kuume, joka hämärsi tajunnan ja vei lopunkin toimintakyvyn. Vanhin tyttäristä otti pikkusisarukset hoitaakseen ja vanhin poika lähti hiihtäen kirkolle hakemaan viimeistä apua eli pappia. Kun pappi muutaman päivän kuluttua vihdoin saapui paikalle, oli Maria kuollut ja hengenmiehen tehtäväksi jäi ruumiin siunaaminen.
“Elämämme on helpompaa, turvallisempaa ja kestää pidempään kuin aiemmin, maailmassa ilman tiedettä.”
”Moni asia on kuitenkin nyt paljon paremmin”
Joskus on mukavaa haaveilla vanhoista hyvistä ajoista, jolloin ihmiset elivät mutkatonta elämää lähellä luontoa sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa. Moni asia on kuitenkin nyt paljon paremmin. Elämämme on helpompaa, turvallisempaa ja kestää pidempään kuin aiemmin, maailmassa ilman tiedettä.
Tänään yhdenkään naisen ei tarvitse kokea Marian kohtaloa, vaan hän voi turvallisin mielin luottaa olevansa kuin Marita – yksi niistä yhdeksästä, jotka parantuvat. Ja kaikki tämä on olemassa pelkästään lääketiedettä ja terveydenhuoltoa kehittävän tutkimuksen ansiosta.
Tutkimus etenee suurin harppauksin ja eri syöpien hoitotulokset kehittyvät huimaa vauhtia. Tämä edellyttää kuitenkin jatkuvia panostuksia yhteiskunnalta ja yrityksiltä, tavallisilta kansalaisiltakin.
Veroeurojen lisäksi tarvitaan lahjoituksia, joiden avulla Syöpäsäätiö voi tehdä oman osuutensa työssä syövän voittamiseksi. Lahjoittamalla tuet syöpätutkimusta, joka tekee Suomesta entistä paremman maan elää – kenties joskus jopa maan, jossa syöpää ei enää ole.
Tarinat Maritasta ja Mariasta julkaistu aiemmin Jarmo Wahlforsin Ehdoton ehkä –blogisarjassa