Yleinen

Mikä on Roosa nauhan vaikuttavuus syöpätutkimukseen?

Vuodesta 2020 alkaen Roosa nauha -rahastosta on jaettu rahoitusta kaikkien syöpien tutkimukseen ja tämä on entisestään tehostanut keräysvarojen käytön vaikuttavuutta. Tällä hetkellä tutkimuksesta hyötyvät kaikki ne, joita syöpä koskettaa, sukupuolesta riippumatta.

Esimerkiksi vuonna 2022 tukea saivat rintasyöpätutkijoiden lisäksi munasarjojen, kohdunkaulan, veren, suoliston, ihon, haiman, eturauhasen ja aivojen kasvainten tutkijat. Rahoitusta ohjautui merkittävästi myös sellaiseen syöpätutkimukseen, joka ei kohdistu mihinkään erityiseen syöpätyyppiin (esimerkiksi syövän syntymekanismien ja leviämistapojen perustutkimukseen tai kasvainten kuvantamismenetelmien kehittämiseen). 

Tutkiminen ottaa aikansa

Syöpätutkimus on pitkäjänteistä toimintaa, jonka tulokset hyödyttävät syövästä kärsiviä usein vasta monien vuosien päästä hankkeen aloittamisesta. On tärkeää, että Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan Suomessa tehtävää syöpätutkimusta – maamme terveydenhuolto perustuu tieteelliseen näyttöön ja sillä on valmiudet hyödyntää tutkimustuloksia potilastyössä mahdollisimman nopeasti. Esimerkkeinä tällaisista, jo käytössä olevista tutkimuksen hedelmistä ovat tekoälyn käyttö syöpänäytteiden analysoinnissa sekä uudet immunologiset hoitomenetelmät erityisesti leukemioissa.


Mitä syöpätutkimuksella on jo saatu aikaan?
  • Professori Satu Mustjoen tutkimusryhmä on löytänyt lääkeaineen, jonka avulla voidaan kehittää immunologista syöpähoitoa, CAR-T-hoitoa, entistä tehokkaammaksi. Tutustu rahoittamaamme Mustjoen tutkimukseen täällä.
  • Olli Carpen on saanut Syöpäsäätiön kolmivuotisen rahoituksen tutkimushankkeelle “Munasarjasyövän käyttäytymistä määrittävät tekijät – uutta tietoa digitaalista patologiaa, koneoppimista ja spatiaalitranskriptomiikkaa yhdistämällä”. Tutustu Carpenin tutkimustyöhön täällä.