Suorittamisen pakkoa ei enää ole

Mervin elämässä on ajanjakso ennen syöpää ja syövän jälkeen. Suolistosyöpä oli vedenjakaja, jonka jälkeen oikeastaan kaikki muuttui.

Ennen syöpää Mervi oli touhukas nainen. Työpäivän päätteeksi hänellä oli kiire metsään, jotta sienet ja marjat tulivat varmasti poimittua. Metsässä saattoi hujahtaa vapaapäivinä kahdeksan tuntia. Kotona oli kuitenkin vielä olo, että lenkille on lähdettävä.

Tekemisen pohjavireenä oli aina pakonomainen suorittaminen. ”Velvollisuudentunne oli kova, en voinut pysähtyä. Jokin pelotti”, Mervi muistelee.

Niin Mervi suoritti. Töihin hän saattoi lähteä ilman sekunninkaan yöunta. Herkkänä ihmisenä hän oli tottunut stressaamaan kaikesta.

Ajatusmaailma mullistuu

Velvollisuuden tunteen äärelle on näin jälkikäteen helpompi pysähtyä. Mikä piteli Merviä pihdeissään? ”Nyt ajattelen, että ei ollut mitään syytä pelätä, mutta vertasin itseäni jatkuvasti muihin. En halunnut olla huonompi. Ajattelin, että olen huono ihminen, jos en pysty samaan kuin muut. Se oli typerää.”

Mervi hymyilee säteilevästi kotilaiturillaan tuulen tuivertaessa hiuksia: ”Olen nykyään täysin vapautunut. En enää elä kenellekään muulle kuin itselleni.”

Katsoin syöpää silmästä silmään

Muutos alkoi nelisen vuotta sitten. Kaurapuuroa ja marjoja joka päivä syönyt liikunnallinen nainen ei voinut kuvitellakaan, että hänellä voisi olla syöpä. Ei, vaikka ulosteen mukana tuli verta.

Ongelmaa tutkittiin keliakiana ja muina vaivoina, kunnes tähystyksen yhteydessä lääkärin katse vakavoitui. Ilme oli sellainen, että Mervi tajusi heti mistä oli kyse. Lääkäri totesi siltä istumalta, että Mervillä oli pahanlaatuinen syöpä peräsuolessa. Mervi näki sen itsekin monitorin ruudulta.

Mervi katsoi häkeltyneenä syöpää silmästä silmään. ”Se on jo mennyt suolen seinämän läpi”, lääkäri jatkoi. ”Nyt tulevat magneetti- ja muut tutkimukset, viiden päivän sädehoito, leikkaus, avanne ja lopussa sytostaattihoidot. Onko kysyttävää?” Mervi katsoi lääkäriä ja totesi: ”Enpä ollut varautunut tähän. En osaa kysyä yhtään mitään.”

Askeleita tuntemattomalla polulla

Shokki iski. Mervi soitti heti isosiskolle, työkaverille, miehelle ja muille läheisille kertoakseen, että tämä ei ollutkaan läpihuutojuttu. Mies tuli itkien töistä kotiin ja vakuutti, että tuli mitä tuli, yhdessä selvitään.

Kuolemanpelko hiipi Mervin tajuntaan. ”Äidillä oli kolme rintasyöpää, siskolla on ollut rintasyöpä ja isällä paksusuolensyöpä ja keuhkosyöpä. Äiti menehtyi kolmanteen syöpään.”

Mervi tajusi, että hän ei voinut tehdä muuta kuin antautua uuden tilanteen edessä. Mikään ei ollut enää hänen hallinnassaan. ”En tiennyt mille polulle jouduin. Se oli pelottavaa.”

Koulunkäynti antoi elämänhalua

Hoidot eivät sujuneet helposti. Kipuja oli paljon, leikkaus oli kivulias ja avanne meni kuolioon muutamaksi päiväksi, mitä seurasi vesipaasto. Sivuoireet olivat järkyttävät ja kortisoni valvotti yöt. Avanteen sulkuleikkausta seurasi vakava vatsakalvontulehdus.

Uuteen leikkaukseen mennessä Mervi mietti, että nyt taitaa tulla lähtö. Samoihin aikoihin lääkärit epäilivät syövän levinneen.

Mervi selvisi leikkauksesta ja syöpä ei ollutkaan levinnyt. Valoa alkoi pilkottaa tunnelin päässä. Hoitojen aikana Mervi opiskeli ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, sillä opinnot antoivat voimaa ja tunteen, että jotakin kokemisen arvoista oli vielä edessä. Samaan aikaan kun hoidot päättyivät, Mervi valmistui unelmiensa ammattiin.

Hyvyyden voima vei mennessään

Kun vastoinkäymisiä oli paljon, Mervi itki kohtaloaan isosiskolleen. Miksi kaikki ongelmat osuivat juuri hänelle? ”Auttoi kun ajattelin, että tällä on jokin tarkoitus. Hyväksyin kaiken. Päätin heittäytyä ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan.”

Mervi pisti itsensä täysillä likoon ja opiskeli lisää sairauslomalla, jolle joutui Lars-syndrooman takia. Syndroomassa on kyse syöpähoidoista seuranneesta ulosteenkarkailuvaivasta. Hän kävi läpi tunne-elämänsä lapsuudesta saakka. Seurasi oivallusten sarja ja uusi elämänkatsomus, joka kannattelee Merviä päivä päivältä voimakkaammin. Mervi uskoo hyvään ja uskaltaa antautua elämän edessä.

Voisi sanoa, että hyvyyden voima on vienyt Mervin mennessään. Hän toimii syöpäyhdistyksen vapaaehtoisena tukihenkilönä ja haluaa auttaa kohtalotovereitaan. Hänelle on tärkeää, että syöpähoidot kehittyvät eikä potilaiden tarvitse kokea puuttuvan tiedon vuoksi samoja vaivoja, mitä hän itse kohtasi.

”Minulla on annettavaa muille syöpään sairastuneille, minähän tiedän mistä minä puhun”, Mervi naurahtaa. Mikä tärkeintä, hän haluaa lohduttaa. ”Roosa nauha merkitsee sitä, että harvinaisetkin sairaudet tulevat ihmisten tietoon ja muita ihmisiä voidaan hoitaa entistä paremmin”, Mervi hymyilee.

”Tulevaisuudessa ajattelen, että kaikki on mahdollista. Tartutaan hetkiin ja unelmoidaan paremmasta elämästä.”

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuvat: Eeva Anundi