Roosa nauha

Eva Wahlström: ”Roosa nauha on kunnianosoitus elämälle”

Isän kuolema kovetti Evan pitkäksi aikaa, mutta herkkyys on vihdoin palannut. Roosa nauhan suunnittelija elää kuten isä opetti: on parempi rakastaa ja menettää kuin olla rakastamatta lainkaan. Elämälle on antauduttava.

Kun Eva Wahlström aloitti nyrkkeilyn, hän ei oikeastaan edes tajunnut, että naiset eivät nyrkkeilleet. Hän vain teki sitä mitä rakasti.

”Rajat tulivat esille, kun oli saleja, joihin en ollut tervetullut, koska oli nainen. Minun käskettiin mennä tekemään jotain mitä naiset tekevät. Menin kuitenkin seuraavana päivänä takaisin. En lannistunut”, Roosa nauhan suunnittelija muistelee.

Eva palasi salille, vaikka hänet ajettiin aina pois. Eräänä päivänä tapahtui käänne.

”Valmentaja sanoi, että jos nyt kuitenkin olet täällä, niin tule tänne ja opetan sinut edes lyömään. Kerran kun en mennyt treeneihin, niin hän tuli hakemaan minut töistä. Miehestä tuli pikkuhiljaa henkilökohtainen valmentajani”, Eva nauraa. Nauru on voimakasta ja se säteilee elämäniloa.

Jäänkö vielä henkiin?

Eva jatkoi harjoittelua. Hän teki mitä käskettiin ja vielä vähän enemmän. Tuli päivä, kun hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Isä Björn Wahlström juoksi ottelun päätyttyä kyynelsilmin halaamaan tytärtään.

Isä oli Evan elämän merkittävä hahmo, joka aina kannusti ja uskoi, että mahdottomatkin asiat olivat mahdollisia.

Itsensä äärirajoille vieminen johti Evan myöhemmin vaikeuksiin. ”Loukkaantumiset johtuivat osittain siitä, että minun piti aina harjoitella enemmän kuin muiden. Piti näyttää, että olen ansainnut paikan, vaikka olen nainen.”

Evan urheilu-uralla oli kaksi kuolemanvakavaa vaihetta. Toinen alkoi ylikunnosta ja Intiasta saadusta niveltulehduksesta. Eva oli kaksi vuotta kävelemättä ja eli käytännössä makuuasennossa. ”Oli hullu särky ja pelotti tosi paljon, häviääkö se koskaan?”

Kivusta lopulta selvittiin, mutta myöhemmin molemminpuolinen keuhkoveritulppa vei uudestaan Evan terveyden. Käänteentekevä oli yksi vuorokausi, jolloin Eva ei tiennyt jääkö hän henkiin. ”Silloin pelotti. Poikani oli 3-vuotias”.

Tuon vuorokauden jälkeen moni asia muuttui.

Isästä oli päästettävä irti

Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Eva kohtasi elämän rajallisuuden. Hänen isänsä kuoli vuonna 2004 vatsasyöpään pitkällisen sairastamisen uuvuttamana.

Evalle oli tuskaista seurata vierestä, kuinka isä kuihtui. Hän oli aina ollut isän tyttö ja nyt isästä oli päästettävä irti. Mitään ei ollut tehtävissä.

Kun Eva muistelee surua, joka oli viedä mukanaan parikymppisen nuoren nyrkkeilijälupauksen, hän ei yhäkään tiedä mitä sanoisi nuorelle Evalle: ”Varmaan vain halaisin. Olisin olemassa. Ei siinä sanat auta, pitää saada surra. Ehkä sanoisin, että yritä olla kovettamatta itseäsi.”

Isän kuolema oli niin kova paikka, että herkkyys katosi pitkäksi aikaa elämästä. Se on onneksi löytänyt myöhemmin tiensä takaisin.

”Iskällä oli tapana sanoa, että parempi rakastaa ja menettää kuin olla rakastamatta lainkaan.”

Maailmanmestarista taitelijaksi

Omien loukkaantumisten jälkeen Eva sai aikaa miettiä, millaiseksi hän oli muuttunut. Hän tajusi, että vain oma menestyminen oli ollut tärkeää. ”Päätin, että en enää ikinä urheile siten, että miettisin vain itseäni.”

Eva oppi näkemään kauneutta elämässä eri tavalla. Hän haki opiskelemaan Aalto-yliopistoon ja löysi itsestään halun nähdä elämän kauneutta taiteen kautta. Huippu-urheilu alkoi siirtymään taka-alalle ja asennoituminen elämään muuttui:

”Ajattelen elämästä siten, että jos tämä on viimeinen hetki minkä elän, niin olenko elänyt niin kuin olen halunnut? Onko jollekin jäänyt jotain sanomatta? Olenko kohdellut ihmisiä niin hyvin kuin olisin voinut?”, hän pohtii.

”Iskällä oli tapana sanoa, että parempi rakastaa ja menettää kuin olla rakastamatta lainkaan. Pitää myös rohkeasti vain antautua rakkaudelle.”

Kiitos tulee lopulta eteen

Suomalaiset syöpätutkijat rikkovat rajoja etsimällä ratkaisuja kysymyksiin, joihin kenelläkään ei ole vastauksia. Resurssit ovat pienet, mutta tahto ja luja osaaminen ovat kantaneet pitkälle.

Tutkijoiden työ kuulostaa monin tavoin huippu-urheilulta, johon Eva samastuu koko sydämestään: ”Se vaatii hirvittävän kovaa työtä ja sitä, että tekee sydämellään oikeita asioita toistuvasti. Kiitos tulee kyllä eteen jossain vaiheessa”, hän uskoo.

Kaiken kokemansa jälkeen intohimoinen ja elämännälkäinen ex-maailmamestari suunnitteli Roosa nauhan, joka muistuttaa monin tavoin suunnittelijaansa: ”Roosa nauha on niin kuin minä ja niin kuin elämä. Se edustaa rajattomuutta ja vapautta. Rapatessa roiskuu ja niin saa roiskuakin.”

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuvat: Eeva Anundi

Tutustu yritysyhteistyön mahdollisuuksiin

Roosa nauha -keräys on suomalaisten suosituin lahjoituskohde, joka antaa yrityksille mahdollisuuden kasvattaa tulostaan ja sitouttaa asiakkaansa.

Tule mukaan Roosa nauha -keräykseen

Sinun avullasi kotimainen syöpätutkimus voi pelastaa henkiä.