Janina Fry: ”Roosa nauhalla osoitan myötätuntoa ilman sanoja”

Jollakin tavalla Janina kokee jo hyväksyneensä vanhempiensa kohtalon.

”On silti mahdotonta sanoa, millä aikataululla hyväksyntä tapahtuu. Kun on kyseessä rakas ihminen, sisällä on uskomaton vastarinta. Vieläkin on hetkiä, että en hyväksy sitä mitä kävi”, hän toteaa.

Ensin syöpä vei isän. Läheisenä oli raskasta seurata rakkaan ihmisen kuihtumista. Silti Janina yritti elää hetkessä, etteivät viimeiset ajat olisi pelkkää suremista.

Hetkittäin se onnistui. Esimerkiksi isän viimeinen juhannus oli ihana. Janina rakensi kotinsa terassille teltan, jotta syövän vuoksi laihtuneella isällä ei olisi kylmä. Sitten grillattiin.

”Se oli viimeinen hetki, jossa koko lapsuuden perhe oli yhdessä.”

Kun koko elämältä mureni pohja

Isän kuoltua Janina oli onnellinen siitä, että äiti oli vielä elossa. Äidin sairastuessa rintasyöpään kaikki muuttui.

”Äidin viimeinen leikkaus epäonnistui ja se muutti myös hänen persoonallisuuttaan. Sellaisena kuin minä äitini muistan, menetin hänet leikkauspöydälle.”

Äidin sairastamisen oli niin raastava kokemus, että sille ei löydy mitään vertailukohtaa.

”Se oli uskomatonta, mitä kävin fyysisesti läpi. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Oman itsensä kantaminen ja jalan nostaminenkin oli raskasta. Tuntui, että rapistuin hiekkakasaksi.”

Pitäisi pystyä klaaraamaan kaikki

Janinan äiti oli yksi tyttärensä elämän peruspilareista. ”Äiti oli pyyteettömästi aina valmis auttamaan muita. Jopa niin paljon, että hänelle olisi ollut itselleen parempi, jos hän ei olisi ollut aina muita varten. Äiti olisi saanut olla vähän itsekkäämpi”, Janina hymyilee.

”Siksi hän oli kuitenkin niin ihana äiti, koska ei ollut mitään asiaa, mistä ei olisi voinut hänelle puhua. Äidillä oli asenne, että kaikki fiksataan”.

Sama asenne siirtyi tyttärelle. Kun Janina kuuli äitinsä sairaudesta, hän oli valmis yrittämään mitä tahansa.

”Varsinkin äitiyden myötä on tullut olo, että pitää pystyä klaaraamaan kaikki mitä vastaan tulee. Ja sitten vastaan tuleekin syöpä. Yhtäkkiä ei auta, vaikka tilaisit ihmesieniä Amerikasta.”

Miksi minulla ei ole enää äitiä?

Äitinsä viimeisen yön Janina nukkui tämän vieressä sairaalassa. Yö ei ollut helppo. Janina heräili äitinsä hengityskatkoksiin luullen, että nyt se tapahtuu.

”Sitten seitsemän aikaan seuraavana iltana se oli yhtäkkiä siinä. Toinen veli itki, toinen oli vihainen. Minä en tiennyt mihin kääntyisin. Soitin vain kelloa, jotta hoitaja tulisi paikalle”.

Äidin poismeno herätti järisyttäviä tunteita: ”Kärsimyksen jälkeen kuolema oli myös helpotus, mutta silti en ollut valmis luopumaan ajatuksesta, että minulla ei ole enää äitiä. Voin yhä purskahtaa itkuun, kun näen, että mummit saavat olla lastenlastensa kanssa.”

Epätodellinen puhelinsoitto

Toipumisen keskellä Janina tutkitutti myös omat rintansa ja toisesta löytyi lopulta syöpä. Hän oli varma, että kaikki samat hoidot osuisivat nyt hänen kohdalleen.

Toisin kuitenkin kävi. Silloin Janina putosi polvilleen ja itki: ”Se oli väkevä hetki. Tajusin, miten aikaisin syöpä oli löytynyt ja onneksi tuli otettua mammografia”.

Sitten lääkäri soitti ja kertoi, että Janinalla on harvinainen BRCA 2-geeni, joka altistaa sekä rinta- että munasarjasyövälle.  Janina kantaa siis perinnöllistä geenivirhettä. Selvisi, että todennäköisyys uudelle rintasyövälle on suuri. Lääkäri esitti hätkähdyttävän kysymyksen: ”Mitä jos otettaisiin kaikki pois?”

Ehdotus tuntui hurjalta, mutta Janina tarttui siihen ja päätti poistattaa rintansa: ”Se, mitä oma äitini kävi läpi näytti, miten paha rintasyöpä voi pahimmillaan olla. Jos minun pitäisi valita uudestaan, tekisin ehdottomasti saman”.

Kenelle minä kannan nauhaa?

Kaiken kokemansa jälkeen Janinan kantaa Roosa nauhaa osoittaakseen myötätuntoa ja kertoakseen, että välittää.

”Minä olen onnekas, että aviomieheni on osoittautunut vielä enemmäksi kuin mitä koskaan ajattelinkaan. Hänellä on suuri empatiakyky ja sydän oikealla paikalla”, Janina kiittää.  ”Olen tiennyt, että olen kotona turvassa eikä tarvitse pelätä, että toista ei kohta kiinnosta. Se on tuntunut tärkeältä palaselta tässä kokonaisuudessa.”

”Minulla on myös ystäviä, jotka todellakin välittävät ja antavat aikaansa. Mikään ei ole tärkeämpää kuin aika, sillä kun aika loppuu, meitä eivät maalliset mammonat auta.”

Janina kantaa Roosa nauhaa kaikkien niiden puolesta, jotka tuntevat syövän aiheuttaman pelon ja tuskan. ”Jos jotain ymmärrän niin sen, miten rankkaa se on. Me olemme täällä kaikki toisiamme varten.”

Teksti: Anu Koikkalainen

Kuva: Jaakko Lukumaa