Rintasyöpä on yleisin syöpä Suomessa

Suomen Syöpärekisterin tuoreiden tilastojen mukaan vuonna 2015 jo yli 5100 naisella diagnosoitiin uusi rintasyöpä. Se tekee rintasyövästä yleisimmän syövän Suomessa.

Lähes joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä rintasyöpään. Suurin osa rintasyövistä voidaan hoitaa: noin 90 prosenttia rintasyöpää sairastavista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.

Arvioiden mukaan kuitenkin reilu 20 % rintasyövistä kroonistuu eli tautia ei voida nykykeinoin parantaa.

” Syöpä voi olla jo alun alkaen laajalle levinnyt esimerkiksi luustoon tai se voi olla paikallisesti laajalle levinnyt esimerkiksi rintakehän seinämään tai kainaloon aiheuttaen hankalia oireita. Rintasyöpä voi olla myös biologisilta ominaisuuksiltaan ärhäkkä, jolloin se vaatii myös hyvin tehokkaita ja rankkoja hoitoja. Tämänkaltaiseen tautiin liittyy myös usein riski taudin uusimiseen ”, kertoo Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Liisa Pylkkänen.

Vaikka rintasyövän hoidot, ehkäisy ja diagnostiikka ovatkin kehittyneet valtavasti viime vuosina tutkimuksen ansiosta, on siis edelleen heitä, joiden sairautta ei voida kokonaan parantaa. Tämän vuoden Roosa nauha -keräyksellä halutaankin muistuttaa erityisesti vaikeasti hoidettavista rintasyövistä.

Rintasyövän riski suurenee iän myötä

Kuten yleisesti muihinkin syöpiin, myös rintasyöpään sairastutaan yleensä hieman vanhemmalla iällä.  Noin puolet rintasyövistä löydetään yli 60-vuotiailta naisilta, noin neljännes 25–49-vuotiailta ja toinen neljännes 50–59-vuotiailta. Vuosittain vain muutama alle 25-vuotias sairastuu rintasyöpään.

Kaikkia rintasyövän aiheuttajia ei vielä tunneta. Tiedetään kuitenkin, että hormonaaliset tekijät vaikuttavat rintasyövän syntyyn.  Lisäksi muun muassa ylipaino ja runsas alkoholinkäyttö  suurentavat riskiä sairastua rintasyöpään.

Lisäksi rintasyövän perinnöllisyyttä on tutkittu viime vuosina paljon. Onkin arvioitu, että 5–10 prosenttia rintasyövistä johtuu perinnöllisestä alttiudesta. Suvussa kulkevaa rinta- ja munasarjasyöpäalttiutta on hyvä miettiä tarkemmin, jos sairastuneen omilla vanhemmilla, sisaruksilla tai lapsilla on rinta- tai munasarjasyöpä.

Lue lisää rintasyövästä Kaikki syövästä sivustolta >>>

Lue lisää Suomen Syöpärekisterin uusista syöpätilastoista >>>

Tue suomalaista rintasyöpätutkimusta. Tee lahjoitus Roosa nauha -keräykselle >>>