Sari Käiväräinen: Vasta alkanut rakkaus kesti rintasyövän

Kesä 2016 oli erityinen. Odotin sitä innolla, sillä se oli ensimmäinen yhteinen kesä miesystäväni Jukan kanssa. Olin ollut kymmenen vuotta yksinhuoltajaäitinä ja olin juuri löytänyt elämäni rakkauden.

Viiden viikon kesälomani oli juuri alkamassa kun laitoin Jukalle viestin ”olen maailman onnekkain”. Kymmenen minuutin päästä tuosta viestistä sain rintasyöpädiagnoosin.

Vuoren kokoinen turva

Soitin ensimmäisenä Jukalle ja sanoin: ”minulla on syöpä”. Hän vastasi: ”Olen kymmenen minuutin kuluttua siellä”.

En ikinä unohda, kun Jukka käveli parkkipaikalta luokseni ja näytti vuoren korkuiselta – niin vahvalta ja turvalliselta. Sanoin ymmärtäväni hyvin, jos hän haluaa vetäytyä tilanteesta, olimmehan tunteneet vasta joitain kuukausia. Jukka sanoi, ettei hän ole menossa mihinkään. Kävisimme tämän läpi yhdessä ja tästä selvittäisiin.

Sen jälkeen ajoin kotiin ja kerroin asiasta lapsilleni Topille, Sannille ja Rikulle, jokaiselle erikseen. Se oli kaikista vaikeinta, mutta asia ei voinut odottaa.

Viesti oli heille tietenkin rankka, mutta koska oma oloni oli suhteellisen rauhallinen, välittyi se heillekin. Koko sairauden ajan puhuimme paljon ja avoimesti sairaudesta.

Avoin alusta saakka

Nuorimmaiseni pääsi ripille tuona kesänä ja juhlajärjestelyt piti saada käyntiin. Jouduin odottamaan leikkaukseen pääsyä kuukauden ja tuo aika oli henkisesti haastavaa. Vaikka kuinka yritin olla ajattelematta asiaa, tunsin, miten syöpä sisälläni leviää leikkausta odotellessa.

Kaiken kaikkiaan sairausaika meni todella hyvin ja mieli oli positiivinen. Sytostaattihoitojen alussa tulivat todella kovat luukivut, heikotus ja totaalinen voimattomuus. Makasin yöllä kylpyhuoneen lattialla sikiöasennossa ja itkin kivusta ja ajatuksesta, että ehkä tällaisista hoidoista ei voikaan selvitä.

Toisen tiputuksen jälkeen nukuin kaksi päivää putkeen. Sittemmin väsymys ei enää ollut aivan niin kaatavaa.

Muutoin olin kyllä positiivisin mielin koko hoitopolun ajan. Pitkien hiusteni lähtiessä en surrut, vaikka kalju peilikuvani oli alkuun hyvin hätkähdyttävä ja vieras.

Hyvät uutiset saivat silmät tuikkimaan

Hiusten lähtiessä sairaus tuli hyvin näkyväksi. Tuohon saakka olin myös itse tuntenut itseni terveeksi, mutta ensimmäiset sytostaatit ja hiustenlähtö merkitsivät syöpäsairautta.

Joulukuussa 2016 lääkärini kertoi, ettei syöpä ollut levinnyt. Hetki oli riemukas, olihan vartijaimusolmukkeestani löytynyt etäpesäke elokuussa. Jukka oli odotushuoneessa ja näki jo silmieni tuikkeesta, että uutiset olivat hyviä. Se oli mielettömän upea heti ja uutiset oli ihana viedä kotiin lapsille.

Keväällä 2017 juhlin sädehoitojen ja hoitopolun päättymistä ystävieni kanssa kotona shampanjaa kilistellen. Malja elämälle!

 Elämä jatkuu sielunkumppanin rinnalla

Jukka on paras ystäväni ja ehdottomasti sielunkumppanini. En olisi voinut kuvitellakaan, että on mahdollista löytää tällainen ihminen rinnalleen. Mikään mahti maailmassa ei uhkaa, kun hän on vierelläni.

Menimme viime vuoden lopussa kihloihin. Jo tavatessamme tiesimme, että tulemme menemään naimisiin. Se oli hieman yllättävää, olimmehan molemmat olleet kertaalleen naimisissa tahoillamme, eikä avioituminen ollut kummallakaan tähtäimessä. Kysyin Jukalta, miksi ihmeessä menisimme naimisiin, koska eihän se mitään muuttaisi. Jukka vastasi: ”Jospa menisimme naimisiin rakkaudesta”.

Häämme tulevat olemaan pienet ja intiimit kirkkohäät, joita vietämme läheisten kanssa. Upeinta tietenkin on se, että menen naimisiin elämäni rakkauden ja todellisen sielunkumppanini kanssa. Toki on ihanaa myös ajatella, että tulen saamaan hääkampauksen hiuksiini, nyt kun niitä taas on.

 

Anu Koikkalainen

 

Haluatko ryhtyä kuukausilahjoittajaksi? Se onnistuu täältä>>