Syövästä selvinnyt Marina Seligson: Vaati voimia pysyä vahvana läheisten vuoksi

Turkulainen Marina sairastui äitinsä tavoin syöpään ja muistaa yhä ajan, kun ruoka maistui rautanauloilta. Kun oli kaikkein vaikeinta, hänessä syntyi halu auttaa.

Sain kutsun mammografiaan huhtikuussa 2016. Kuukauden päästä sain puhtaat paperit. Olin kuitenkin hyvin ihmeissäni vasemman rinnan tunnoista, sillä se oli kovempi ja kiinteämpi kuin oikea rinta. Ystäväni sairastui saman vuoden heinäkuussa rintasyöpään ja ehkä siksi joku enkeli istui olkapäällä ja käski mennä rinnan ultraääneen.

Radiologi ultrasi, otti neulanäytteen ja siitä viikon päästä sain diagnoosiksi rintasyövän. Siitä sitten magneettikuvan kautta leikkauspöydälle.

Käykö minulle kuten äidille?

Oma äitini kuoli munasarjasyöpään 2003, joten ajattelin, että oliko tämä nyt tässä – käykö minulle samoin? Vaikeinta oli kertoa omille lapsille ja vastata kysymykseen ”selviätkö äiti?” En itse tiennyt miten käy ja pelotti, mutta halusin olla vahva muiden vuoksi.

Syyskuussa minulta poistettiin kokonaan vasten rinta. Toivuin neljä viikkoa leikkauksesta, jonka jälkeen annettiin vielä sytostaatteja kuusi kertaa ja sädehoitoa 26 kertaa.

On elämä ennen ja jälkeen syövän

Minä paranin, mutta syöpä tulee aina olemaan osa elämääni. On elämä ennen ja jälkeen syövän.

Kaikki alkoi tuntua valoisammalta, kun rankat hoidot oli takana. Heti kun jaksoin kävellä enemmän kun korttelin ympäri tuettuna. Kun hiukset kasvoivat ja sai heittää peruukin nurkkaan. Kun ruoka alkoi maistumaan muulta kun rautanauloilta.

Palasin työelämään yhdeksän kuukauden sairausloman ja parin kuukauden loman jälkeen. Vaikeinta töihinpaluussa on se, että toipilas ei ehkä näytä sairaalta. Muiden voi olla sen takia vaikea ymmärtää, että jaksaminen on välillä heikompaa kuin muilla. Edessä voi olla toimenpiteitä, vaikka pahin onkin jo takanapäin. Näin kävi minullekin. Kahden vuoden sisällä olen ollut neljässä leikkauksessa.

Töihin palatessa täytyy kuunnella jaksamistaan. Jos työyhteisö on tukena ja ymmärtää mitä sairastanut on käynyt läpi ei ole mitään hätää.

Yön pimeinä tunteina syntyi halu tehdä hyvää

Roosa nauha -keräys on minulle tärkeä, sillä se tukee syöpään sairastuneita ja tekee mahdolliseksi naisten syöpien tutkimuksen.

Järjestimme ystävieni kanssa myös itse muotinäytöksen, jolla kerättiin varoja rintasyöpätutkimukseen. Sain idean yön pimeinä tunteina silloin, kun oli kaikkien vaikeinta. Minulla ei ollut voimia, mutta minulla oli ympärilläni ihania ihmisiä, jotka halusivat olla mukana toteuttamassa ideoitani. Halusin, että tästä sairastumisestani seuraa myös jotain hyvää ja jää jokin jälki. Ja jäihän siitä #facethecancer. Tapahtuma herätti varmuuden siitä, että haluamme jatkossakin auttaa ja jatkaa hyvätekeväisyystyötä iloisissa merkeissä. Niin voimaannuttava se oli.

Haikailut on haikailtu

Tulavaisuus tuntuu nyt ihan hyvältä. Leikkaukset ovat rankkoja ja niistä toipuminen on joka kerta vähän hankalampaa. Muuten elämä tuntuu tasaiselta ja turvalliselta. Kun tämän mankelin käy läpi ei haikaile mitään suurta ja ihmeellistä.

Meille tuli heinäkuussa Romaniasta ihana pieni Minni- koira, hänkin on joutunut kokemaan kovia. Olen luvannut hänelle maailman parhaan elämän niin kauan kun saamme pitää hänet, toivottavasti vuosia. Toivon, että saan olla pitämässä hänestä huolta vielä monta vuotta.

Kuva: Marina on kuvassa vasemmanpuoleinen.
Teksti: Anu Koikkalainen