Kimmo Vehviläinen: ”Maailman rakkaimman ihmisen kuolemasta voi selvitä”

Enää äidin muisto ei satuta, mutta kun Kimmo pitkästä aikaa katsoi äitinsä kuvaa, kyyneleet nousivat silmiin. Pimeyttä kesti pitkään, mutta nykyään mies saa onnellisuuskohtauksia.

”Olin äidin poika.

Silloin kun olin pieni, faija opiskeli sotakorkeakoulussa ja olin käytännössä äidin kanssa kahdestaan. Leivoimme yhdessä ja keräilin kiiltokuvia. Toivoikohan äiti salaa tyttöä? En tiedä, mutta tykkäsin tyttöjutuista.

Äiti rakasti minua ihan kauheasti, isä oli pikkuisen etäisempi ja työorientoitunut. 70-luvun isät olivat sellaisia.

Teini-iässä kasvatin pitkän tukan. Isä ei vanhan liiton sotilaana sitä ymmärtänyt, mutta äiti tykkäsi. Äiti tykkäsi kaikesta mitä tein. Äiti sanoi aina isälle: ”Anna Kimmon olla, Kimmo saa olla juuri sellainen kuin hän on. Kimmo on hyvä poika.”

Äiti osasi pitää kuria,  jos käyttäytyi huonosti. Mutta äiti silitti sukatkin kaappiin. Opin kuorimaan perunat ehkä 15-vuotiaana. Luulin, että tällaista elämä on. Totuus paljastui kun muutin kaksikymppisenä tyttöystäväni kanssa yhteen. Elämäni myöhemmät naiset opettivat miten ollaan ihmisiksi.

Puhelu, joka muutti kaiken

Rakastin äidin naurua, mitä ei enää viimeisinä vuosina kuulunut.  Äiti sairastui syöpään ja sitä oli rankkaa seurata vierestä. Kun  äiti kontrolliensa jälkeen soitti, kuulin heti äänestä, olivatko uutiset hyviä vai huonoja.

Sitten äiti soitti: ”Kimmo nyt tuli sellaisia uutisia, että minua ei enää pyritä parantamaan. Ei ole enää hoitoja, joilla syöpä koetettaisiin saada pois. Kaikki hoidot tästä eteenpäin ovat sellaisia, että loppuaika olisi laadukasta.”

Muistan vakavuuden äidin äänessä. Silmänräpäyksessä kaikki muuttui ja meidän täytyi opetella alistumaan kohtaloon. Sen päivän jälkeen en enää elätellyt toiveita.

Selvä.

Olkoon näin.

Elämä pelottaa nyt vähemmän

Kuoleman hetki oli hyvin erilainen kuin sellaiselle, joka menettää läheisensä yhtäkkisesti ja ennalta-arvaamatta. Minun kokemuksessani oli helpotusta; nyt äiti pääsi pois. Nyt hänellä ei ole enää kipuja.

Meidän perheen urakka päättyi ja kaikki olivat burnoutissa, isä ylivoimaisesti eniten.

Äidin kuoleman jälkeen kävin kaksi vuotta terapiassa, kuormaa oli niin paljon. Lopulta kaiken jälkeen koen, että minusta tuli paljon vahvempi ja onnellisempi ihminen. En tiedä miten, mutta löysin rauhan. Osasin samaan aikaan nähdä, kuinka moni läheisistäni oli terve. En fokusoinut siihen, mikä oli mennyt huonosti.

Minulta hävisi kuoleman pelko. En pelkää elämääkään enää niin paljon kuin ennen. Olen nähnyt, että maailman rakkaimman ihmisen kuolemasta voi selvitä.

Jääkaapissa on ruokaa

Kun mietin äitiä spontaanisti, mieleen tulee kesä. Juostiin nurmikolla, lapsuuden kesät olivat kuumia. Pihalla oli liuta poikia. Äidillä oli itsetehtyä, vihreätä päärynälimua ja hän kaatoi juomaa kaikille: ”Juokaas pojat vähän, ettette läkähdy”.

Äidin bravuuri oli kuitenkin se, miten hän oli ihmisten kanssa, minunkin kanssa. Hän jätti aina eteisen peiliin vaaleanpunaisia Post it -lappuja, joissa luki, että jääkaapissa on ruokaa ja lopussa oli sydän. Ehkä 16-vuotiaana uskalsin sanoa, että tiedän kyllä missä meillä säilytetään ruokaa.

Äidillä oli myös aivan mahtavia mummirituaaleja. Hänellä oli  Marimekon iloinen takki, se joka on täynnä pieniä taskuja. Kun lapseni olivat pieniä, äiti piilotti aina setelit johonkin takin taskuista. Tyttöni saivat sitten etsiä niitä. Äidillä oli myös pieniä lelueläimiä, joita hän piilotti pihalle tyttöjä varten.  Näitä juttuja minulla on ikävä. Niitä olemme lasteni kanssa muistelleet, eikä niitä voi kukaan korvata.

Kiitollisuutta ja onnellisuuskohtauksia

Olen löytänyt ihmeellisen ilon ja positiivisuuden elämään. Nykyään ilo tulee päivittäisistä pienistä jutuista. Siitä, että onpa hyvää kahvia tai katso tuota leppäkerttua tuossa korressa, jos se sentinkin vielä kiipeää, niin korsi taipuu ja se putoaa maahan.

Saatan ajaa töistä kotiin, kuunnella hyvää biisiä ja miettiä, että hitto kun on hyvä fiilis. Saan onnellisuuskohtauksia, on vaan tosi hauskaa. Ajattelen, että elämän kuuluu olla kivaa. Se on elämän tarkoitus.”

 

Katso videolta, mitkä olivat Kimmon viimeiset sanat äidille.

Tee lahjoitus äitienpäiväkeräykseen, jotta kukaan meistä ei menettäisi läheistään syövälle >> 

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuva ja video: Jaakko Lukumaa