Historia

Roosa nauha -keräyksellä on tuettu naisten syöpien vastaista työtä Suomessa vuodesta 2003. Työ jatkuu yhä, sillä naisten syöpiin sairastuu vuosittain yli 6500 naista.

Roosa nauha -keräyksellä on vuosien varrella edistetty suomalaista naisten syöpien tutkimusta ja vaikutettu siihen, että yhä useampi naisten syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa. Lisäksi lahjoitusvaroilla on rahoitettu neuvontatyötä ja ylläpidetty Syöpäjärjestöjen maksutonta neuvontapalvelua. Kaikkiaan Roosa nauha -keräyksellä on Suomessa kerätty varoja jo 9 miljoonaa euroa.

Rintasyövästä naisten gynekologisiin syöpiin

Roosa nauha kampanja alkoi rintasyövän vastaisena työnä ja laajeni koskettamaan naisten gynekologisia syöpiä vuonna 2018. Roosan värisiä silkkinauhoja on näkynyt Suomen katukuvassa vuodesta 2003, kun Syöpäjärjestöt alkoi toteuttaa kampanjaa yhteistyössä Me Naiset -lehden ja Lindexin kanssa. Me Naiset -lehti kertoi lokakuun numerossaan sekä kampanjasta että rintasyövästä, ja jokaisesta myydystä irtonumerosta lahjoitettiin 10 senttiä Syöpäsäätiölle.

Lindexin myymälöissä myytiin puolestaan roosan värisiä silkkinauhoja yhden euron hintaan. Sen lisäksi Lindex lahjoitti jokaisesta lokakuussa myydystä rintaliivistä 20 senttiä rintasyöpätutkimukseen. Kokonaisuudessaan Lindex ja Me Naiset -lehti saivat ensimmäisen kampanjan aikana kootuksi 27 000 euroa rintasyöpätutkimuksen hyväksi.

Suomessa käytetty Roosa nauha -tunnus on Syöpäsäätiön rekisteröimä tavaramerkki. Jos löydät tunnuksen tuotteesta, tiedät, että myynnistä lahjoitetaan osuus suomalaisen naisten syöpien tutkimuksen tukemiseen.

Kansainvälinen kampanja

Roosa nauha -liike sai alkunsa jo 1990-luvun alun Yhdysvalloissa. Self Magazinen toimittaja Alexandra Penney ja Estée Lauder -kosmetiikkayhtiöiden johtaja Evelyn H. Lauder halusivat kiinnittää huomiota rintasyövän yleistymiseen ja kerätä varoja rintasyövän tutkimukseen. Kampanjan symboliksi valikoitui Pink Ribbon, roosan värinen silkkinauha.

Pian kampanja kasvoi ja kansainvälistyi – nykyisin sitä järjestetään jo yli 30 maassa. Kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi on lokakuu, jolloin roosan väristä nauhaa käytetään rintasyövän ja muiden naisten syöpien vastaisen taistelun symbolina ympäri maailmaa.

Lahjoittajille kiitos!

Lahjoituksilla on vuosien varrella voitu merkittävällä tavalla tukea naisten syöpien tutkimusta ja tukea sairastuneita sekä heidän läheisiään. Ilman lahjoituksia työmme ei olisi mahdollista.

Kiitos kuuluu lahjoittajille!

Vielä on kuitenkin tehtävää. Naisten syöpiin liittyy yhä paljon avoimia kysymyksiä, joiden vuoksi tutkimukseen tarvitaan jatkuvasti varoja.

Auta meitä jatkamaan arvokasta työtä! Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon voit lahjoittaa ympäri vuoden.

Siirry lahjoittamaan >>>